Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhula arvioi, että rajanylittäjien koronatestaaminen alkaa Nuijamaan rajanylityspaikalla torstaina.

– Tilanne tarkentuu varmasti alkuviikosta, kun kokoustamme kansallisen rajatyöryhmän kanssa. Tällä hetkellä olemme valmistautuneet aloittamaan kaikkien ylittäjien koronatestauksen rajavartiolaitoksen tiloissa torstaina, Karhula sanoo.

Etelä-Karjalassa ei ole tähän asti testattu kaikkia rajanylittäjiä. Koronatestaamisen tehostaminen on osa hallituksen perjataina julkaisemia tiukempia koronarajoituksia. Hallitus tiedotti perjantaina myös, että osana uusia rajoituksia Imatran rajanylityspaikka tullaan sulkemaan henkilöliikenteeltä, mutta tavaraliikenne jatkuu.

Nuijamaalla koronanäytteiden ottamisesta ja analysoinnista vastaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS. Eksoten vastuulla on terveysneuvonta ja ihmisten ohjaaminen näytteenottoon.

Nuijamaan koronatestaamisen käynnistysajankohdasta uutisoi ensimmäisenä Etelä-Saimaa.

Kymenlaaksossa Vaalimaan rajanylityspaikalla matkustajien testaaminen aloitettiin tällä viikolla.

Lue lisää: Näin Venäjän rajalla torjutaan nyt koronaa – kolmen viikon testikokeilu alkoi: "Vähän jännittää, että miten tämä menee"

Uudet koronarajoitukset voimaan ensi viikolla

Hallitus sopi perjantaina keinoista, joilla yritetään estää ärhäkästi leviävien koronavirusmuunnosten leviämistä Suomeen.

Työmatkaliikennettä rajoitetaan 30 päivän ajan ensi viikosta alkaen. Rajan saavat ylittää työntekijät, jotka ovat huoltovarmuuden eli yhteiskunnan toimivuuden ylläpitämisen kannalta keskeisiä. Kaikille rajanylittäjille tehdään koronatesti.

Uudet rajoitukset tulevat voimaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä eli keskiyöllä 27. tammikuuta – lukuunottamatta Imatran raja-aseman henkilöliikenteen sulkemista, joka tulee voimaan myöhemmin.

Lue lisää: Hallitus: Rajojen liikennerajoitukset kiristyvät, kaikki matkustajat halutaan koronatestiin ja sukulaisten oikeus rajanylitykseen tiukentuu