Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Mia Kontio kertoo, että Länsi-Pohjaan ei aiota keskittää koronarokotuksia.

Kontion mukaan alueellisesta keskittämisestä on keskusteltu jo viime syksynä ja viimeksi kansallinen rokotustyöryhmä käsitteli asiaa viime tiistaina. Rokotusten keskittämiseen ei ryhdytä.

– Alueiden epidemioissa pitäisi olla todella suuret erot, että se kannattaisi. Alueiden tilanteet voivat myös muuttua nopeasti. Lisäksi alueellinen priorisointi hankaloittaisi iäkkäiden ihmisten tasapuolista suojelua, kun rokotteesta on vielä pulaakin, Kontio perustelee.

Länsi-Pohjassa on toivottu myös, että alueelle saataisiin Lapin sairaanhoitopiirille annettua Moderna-rokotetta.

– Tällä hetkellä ajatus on, että myös Modernan toinen erä menee Lapin sairaanhoitopiiriin kakkosrokotuksiin, Kontio kertoo.

Moderna on päätetty jakaa Lapin sairaanhoitopiiriin pitkien etäisyyksien perusteella.

– Moderna säilyy jääkaapissa kuukauden, kun Pfizer säilyy viisi päivää, Kontio vertaa.

Länsi-Pohjassa on oltu eri mieltä rokotuksista

Tornion johtava lääkäri Jukka Ronkainen arvostelee länsirajan koronatorjuntaa. Ronkaisen mukaan kaikkien rajanylittäjien testaaminen tulee veronmaksajille erittäin kalliiksi.

Hänen mielestään olisi järkevämpää ohjata rahat rokotusten tehostamiseen, hankkimiseen ja ohjaamiseen niille alueilla, joilla on eniten tartuntoja. Ronkaisen mukaan Länsi-Pohjan rokotusten lisääminen turvaisi koko maata.

– Epidemian perusvaiheessa oleville alueille on löytynyt ylimääräisiä rokotteita, mutta Länsi-Pohjassa on jääty odottamaan Pfizer Biontechin viivästyneitä rokotteita, Ronkainen sanoo.

Myös Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila on pitänyt Länsi-Pohjan väen rokottamista suojapuskuriksi tehokkaana keinona estää epidemian ja muuntoviruksen leviäminen Ruotsista Suomeen.

Koronatilanne on Pohjois-Ruotsissa huomattavasti pahempi kuin Lapissa. Länsi-Pohjassa koronatilanne on vaikein Torniossa.

Lue lisää:

Huomattava osa Länsi-Pohjan koronatartunnoista on todettu Ruotsissa asuvilla – keskiviikkona kuusi uutta tartuntaa

Koronatilanne on pahentunut rajusti Haaparannalla – ilmaantuvuusluku on jo 1 300

Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.