Reilut parikymmentä Oulun poliisin kenttäryhmissä työskentelevää poliisia on altistunut koronalle ja joutunut karanteeniin.
Asiasta kertoi ensin sanomalehti Kaleva. Kyseisen poliisijoukon karanteeni jatkuu ensi keskiviikkoon saakka.
Oulun poliisin apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta kertoo, että joukko on suuri, mutta poliisi on ollut valmiudessa myös tämänkaltaisen tilanteen syntymisen varalta.
– Se on kerralla iso pompsi. Kyse on kenttähenkilöistä, he ovat varsin paljon yhdessä, on taukoja ja ruokahetkiä. He ovat väistämättä tekemisissä toistensa kanssa. Kohtaamisia tulee työpäivän aikana, ja tämä on valitettavan luonnollinen seuraus siitä, että näin moni altistui, kun tautitapaus joukossa oli.
Työvuorojärjestelyillä ja mahdollisilla hetkellisillä tehtävänkuvan muutoksilla viedään nyt lähipäiviä eteenpäin, jotta turvataan riittävä määrä partioita kentällä.
– Työvuorosuunnittelulla ja olemassa olevalla resurssilla pystymme paikkaamaan aukkopaikat, mitä kenttähenkilöstöön nyt tulee. Nyt viikonloppuna käytetään hyväksi vaikkapa liikennepoliisin partioita tai rikostutkinnassa työskenteleviä, jotka on varustettu kenttäkelpoisella varustuksella. Toimintakyvyn puolesta ei huolta ole, kunhan tämä tilanne ei kovin kauaa kestä, Karnaranta sanoo.
Lue myös:
Uusimmat koronatiedot Pohjois-Pohjanmaalla