Rauman kaupunki tiedottaa koronatartuntojen määrän selkeästä kasvusta kaupungissa. Raumalla todettiin eilen iltapäivällä neljä uutta tartuntaa ja tänään aamulla kolme.

Yksi tartunnan saaneista on kaupungin suun terveydenhuollon työntekijä. Hän on altistanut seitsemän henkilökunnan jäsentä tartunnalle. Yhtään potilasta ei ole altistunut.

– Tilanteen vuoksi joitain hoitoaikoja joudutaan todennäköisesti perumaan kaikissa hammashoitoloissa henkilökuntavajeen takia, vastaava ylihammaslääkäri Kati Isotupa sanoo kaupungin tiedotteessa.

Raumalla on tapahtunut myös toinen joukkoaltistuminen. Raumalaisessa yrityksessä koronatartunnalle on altistunut 10 henkilöä.

Tartunnanlähde on selvillä molemmissa tapauksissa.

Rauman kaupunki muistuttaa, että Satakunnassa tulee edelleen noudattaa vahvaa maskisuositusta sekä turvavälejä.