Rovaniemen kaupungin ikäihmisten kotihoidon palvelujen piirissä ja palveluasumisessa olevien asiakkaiden rokottaminen koronaa vastaan on aloitettu tällä viikolla. Henkilökunta rokottaa heidät eli heille ei tarvitse varata aikaa kaupungintalolle, kerrotaan kaupungilta.
Kotihoito voi rokottaa saman kotikäynnin yhteydessä myös asiakkaiden omaishoitajat ja iäkkäät yli 80-vuotiaat puolisot.
Kaupungin ikäihmisten palveluista soitetaan omaishoidon tuen asiakkaille ja omaishoitajille vaiheittain. Puhelut aloitetaan 80 vuotta täyttäneistä.
Rovaniemen kaupungintalolla aloitettiin keskiviikkona niiden yli 80-vuotiaiden rovaniemeläisten rokotukset, jotka eivät kuuluu kaupungin ikäihmisten palvelujen piiriin. Kaupunki kertoi torstaina, että toistaiseksi kaikki tarjolla olleet rokotusajat on varattu ja uusia aikoja tulee varattavaksi, kunhan rokotteita tulee lisää.
Rokottaminen alkuun ikäihmisten palveluyksiköissä Sodankylässä
Myös Sodankylässä on aloitettu ikäihmisten rokottaminen tällä viikolla. Ikäihmisten palveluyksiköiden henkilöstöä ja asukkaita alettiin rokottaa tiistaina 19. tammikuuta. Seuraavaksi rokotetaan kotisairaanhoidon asiakkaat, jonka jälkeen rokotetta tarjotaan yli 80-vuotialle kuntalaisille, jotka eivät ole ikäihmisten palvelujen piirissä.
Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.
Katsele, kuuntele ja lue, mitä Lapissa tapahtuu: Yle Lapin Areena-sivulle pääset tästä.