Siun sote valmistautuu koronarokotteiden antamiseen isoille ihmisjoukoille lähiviikkoina.
Tähän mennessä koronarokotteita on annettu terveydenhuollon henkilökunnalle ja hoivakotien asukkaille, joiden jälkeen vuorossa ovat ikääntyneet ja riskiryhmiin kuuluvat ihmiset.
Pohjoiskarjalaisten massarokotuksia varten on muun muassa luotu oma sähköinen ajanvaraus, joka avataan silloin, kun rokotukset alkavat. Siun sote on myös rekrytoinut kymmeniä työntekijöitä rokotuksia varten.
Joukkorokotusten aloituksen aikataulu riippuu siitä, miten paljon maahamme saadaan rokotteita tulevina viikkoina.
Esimerkiksi lääkeyhtiö Astra Zenecan rokotteita voi tulla Suomeen satojatuhansia annoksia, jos se saa myyntiluvan Euroopan unionissa.
Astra Zenecan odotetaan saavan myyntiluvan vielä tammikuun aikana.