BRYSSEL Euroopan lääkevirasto EMA päättää AstraZenecan koronarokotteen myyntiluvasta ensi viikon loppupuolella.
Tämä vahvistava tieto kerrottiin EU-johtajille videokokouksessa torstaina. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michelin johtama videokokous kesti neljä tuntia ja päättyi myöhään illalla.
Jos AstraZenecan rokote saa myyntiluvan, se on kolmas EU:ssa käyttöön hyväksytty koronarokote.
– Toivon, että nyt arvioitavana oleva kolmas rokotehakemus saa hyväksynnän, kokoukseen osallistunut pääministeri Sanna Marin (sd) kommentoi.
Kiirehdinnästä kertoo, että osa jäsenmaista tutkii vaihtoehtoja hankkia AstraZenecan rokotetta maahan jo ennen myyntiluvan lopullista käsittelyä.
Tätä on pohtinut muun muassa kansalaisiaan ripeästi rokottanut Tanska, jotta rokote saataisiin käyttöön välittömästi myyntiluvan myöntämisen jälkeen.. Pääministeri Marin ei pidä ajatusta tuulesta temmattuna, mutta sanoi että lisäkäsittelyä tarvitaan.
– Pidän tärkeänä, että tästä jatketaan keskustelua. Mutta päätöksiä tämän osalta ei tänään tehty, Marin sanoi.
Rokotetodistus ei vielä ajankohtainen
Myöskään koronarokotteen ottamisesta todistavan "rokotepassin" käyttöönotto ei ole vielä ajankohtaista, EU-johtajat linjasivat.
Suomi suhtautuu todistukseen myönteisesti, mutta on välttänyt tarkempaa kannanottoa. Asiasta keskustellaan yleisestikin vasta teknisellä tasolla: millainen todistuksesta tulisi ja millaisiin tarkoituksiin sitä voitaisiin käyttää.
Turismista elävät jäsenvaltiot toivovat todistuksen mahdollistavan matkailua jo tämän vuoden aikana. EU-komissio lupasi tiistaina, että asiasta päästään sopuun tammikuun loppuun mennessä.
Marinin mukaan koronatilanne on nyt niin vakava, että matkailua on vielä liian aikaista edes pohtia.
– Me emme ehkä Suomessa täysin näe sitä, miten vakavassa tilanteessa monet jäsenmaat ovat. Epidemia on monessa maassa voimakkaassa kiihtymisvaiheessa, ja muuntovirukset aiheuttavat laajaa huolta, Marin sanoo.
– Myös Suomen pitää suhtautua muuntoviruksiin suurella vakavuudella.
Tarkista tästä, mikä on koronatartuntojen tilanne Euroopassa nyt
Herkästi tarttuvat virusmuunnokset ovat pakottaneet kiristämään toimia lähes joka maassa. Suomi korostaa koronatestauksiin nykyistä yhteisempää linjaa ja tiukkaa rajavalvontaa.
– Suomelle rajakysymykset ovat tärkeitä siksi, että meillä on tilanne paremmin hallinnassa kuin monissa muissa maissa, Marin sanoi.
Kokouksessa ei saatu vielä konkretiaa aikaan myöskään rajavalvonnan käytännön toteuttamisesta. Esimerkiksi sisärajojen sulkeminen on hankala asia, sillä vapaan liikkuvuuden periaate kuuluu EU:n perusoikeuksiin.
Uusi rokote käsittelyyn ensi viikolla
Rokoteyhtiöiden tuotantovaikeudet, rajoitusten kiristyminen muuntovirusten vuoksi ja jäsenmaiden erot rokotustahdissa tekivät agendasta vakavan. Varsinaisia päätöksiä ei tehty vielä mistään asiasta.
EU:ssa on käytössä kaksi koronarokotetta. Pfizer-Biontechin rokote sai luvan joulukuun lopulla ja Modernan rokote loppiaisena. Lisäksi EU on neuvotellut sopimukset neljästä muusta rokotteesta. Tähän joukkoon myös brittiläis-ruotsalaisen AstraZenecan rokote kuuluu.
AstraZeneca on ilmoittanut, että sillä on merkittävä määrä valmista rokotetta varastossa. Sitä saataisiin EU-maihin todennäköisesti enemmän kuin nykyisiä rokotteita, millä olisi rokotustahdin osalta iso merkitys.
Yhteensä sopimukset on tehty jo 2,3 miljardista rokoteannoksesta, mikä on selvästi yli EU:n oman tarpeen.
Juttu kauttaaltaan päivitetty 22.1. klo 0.20: Lisätty tiedot ja kommentit kokouksen tuloksista.
Lisää aiheesta:
Yksi laskettelureissu, viisituhatta karanteeniin – Eurooppa kiristää koronatoimia, kun huoli B117-muunnoksesta kasvaa eivätkä rokotteet riitä
Lentokentän portilla tarvitaan 50-sivuinen sääntöpino, kun ennen riitti lippu ja passi – EU:n suunnittelema rokotetodistus voisi helpottaa koneeseen nousua
Hallitus yrittää pysäyttää ärhäkän koronamuunnoksen Suomen rajalle – Rajavartiolaitos: Rajaliikenne vähenisi alle puoleen nykyisestä