Kuopion kaupungin suunnitelmat kevään koronarokotusten suhteen etenevät. Savo-halli ja Kuopio-halli ovat jo varmistuneet mahdollisiksi massarokotuspaikoiksi.
Myös sivuterveysasemien mahdollisuuta toimia rokotuspaikkoina selvitetään. Kuopion kaupunki kertoo, että rokotuspaikkojen valintaan vaikuttaa, missä tahdissa rokotteita saadaan missäkin vaiheessa.
Ajanvaraus tehdään joko puhelinvarauspalvelussa tai sähköisessä ajanvarauspalvelussa.
Rokottamisen tarkempi aikataulu varmistuu myöhemmin.
Kuopion rokotukset etenevät THL:n rokotusjärjestyksen mukaisesti. Tällä hetkellä ensimmäisen rokotteen on jo saanut infektiopotilaiden kanssa työskentelevä hoitohenkilökunta. Pitkäaikaisen hoivan asukkaita ja henkilökuntaa rokotetaan parhaillaan.