Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu jälleen kolme uutta koronatartuntaa. Myös tiistaina uusia tartuntoja paljastui kolme.

Keskiviikkoisten tapausten tartuntaketjut ovat selvillä ja altistuneet on asetettu karanteeniin.

Samalla taudin ilmaantuvuus lähes kolminkertaistui. Vielä maanantaina luku oli selvästi koko maan pienin. Nyt taudin ilmaantuvuus on sairaanhoitopiirin alueella 11,5 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahden viikon aikana.

Pandemian alusta Soiten alueella on todettu nyt 164 koronatartuntaa.

Alueellinen koronaviranomaisryhmä päätti myös edelleen pitää määräykset ja suositukset erilaisista kokoontumisista ja harrasteryhmistä ennallaan 14. helmikuuta saakka.

Sosiaali- ja terveyspalveluita maakunnassa tarjoavasta Soitesta muistutetaan, että Keski-Pohjanmaalla on voimassa laajennettu kasvomaskisuositus.

Lue koko alueen kasvomaskisuosituksesta täältä.

Kasvomaskin käyttöä suositellaan yli 12-vuotiaille muun muassa julkisissa tiloissa kuten kaupoissa, julkisessa liikenteessä sekä ammattikouluissa, lukioissa, korkeakouluissa ja yliopistoissa.

Maskin käytöllä voidaan selvästi vähentää altistuneiden määrää ja rajata taudin leviämistä, Soite painottaa tiedotteessaan.

Koronatestiin on syytä edelleen hakeutua vähäisissäkin virukseen viittaavissa oireissa ja heti oireiden ilmaannuttua.

Lue myös:

Jouduitko jonottamaan puhelimessa vai pääsitkö netin kautta heti? Kerro, onko kotikunnassasi vaikeaa päästä koronatestiin