Etelä-Savon sote-kuntayhtymän Essoten alueen koronanyrkin tulkinnan mukaan alue on siirtynyt toistaiseksi koronaepidemian perusvaiheeseen. Tähän saakka Essoten on määritelty olevan kiihtymisvaiheessa.
Eri viranomaisista koostuva koronanyrkki eli tartuntatautien torjunnan ja varautumisen yhteistyöryhmä päätti linjauksesta kokouksessaan tiistaina.
Päätöksen taustalla on tartuntojen vähentynyt määrä ja sitä myötä taudin alueellinen ilmaantuvuusluku, jotka molemmat ovat kehittyneet parempaan suuntaan.
Keskiviikkona taudin ilmaantuvuusluku eli tartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohti kahdessa viikossa oli Essoten alueella 27. Valtakunnallinen luku oli 63, kun epidemian kannalta huonoimmassa tilanteessa olevalla Uudellamaalla se oli 104.
Koronarajoituksiin ei kuitenkaan ole tulossa juurikaan höllennyksiä.
– Rajoitukset pidetään pääosin entisellään, koska uusia muunnoksia viruksesta on liikkeellä. Valtiovallan puolelta on tullut tästä myös ohjausta ja tavoitteena on, etteivät tartunnat lähtisi hallitsemattomaan nousuun. Suurimmat muutokset ohjeistukseen tulevat ulkona tapahtuvaan aikuisten harrastustoiminnan mahdollistamiseen, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja ja koronanyrkin puheenjohtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.
Kunnat tulevat tekemään omia ohjeistuksiaan ja rajoituksiaan Essoten alueen koronanyrkin linjausten perusteella perjantaihin mennessä. Aluehallintovirasto on myös tehnyt omia linjauksiaan.
Suomen alueet jaotellaan koronaepidemiassa kolmiportaisella asteikolla perustasoon, kiihtymisvaiheeseen ja leviämisvaiheeseen. Perustaso on tautitilanteen kannalta paras ja leviämisvaihe huonoin.
Yksi uusi tartunta, rokottaminen hidastuu
Uusia koronatartuntoja löytyi tiistaina yksi Mikkelistä. Tartunnan johdosta noin kymmenen henkilöä on asetettu karanteeniin. Tartunnan lähde on muualla Suomessa.
Samaan aikaan koronarokotukset Essoten alueella etenevät. Tällä viikolla alkavat toisen annoksen rokotukset, jotka annetaan 3–4 viikkoa ensimmäisestä.
– Ensi viikolla saamme puolet vähemmän rokotteita kuin mitä alun perin oli suunniteltu Essoten saavan. Tämä johtuu siitä, että Suomeen tulee vähemmän koronarokoteannoksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrittelee koronarokotemäärät sairaanhoitopiireille, kertoo Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström tiedotteessa.
Koska rokotteita tulee nyt selkeästi vähemmän, rokotteet menevät toistaiseksi kakkosannosten jakoon.
– Olemme varautuneet jatkamaan laajasti koronarokotuksia, kun saamme rokotteita lisää. Alustavan tiedon mukaan mahdollisesti jo viikolla kuusi olisi tulossa isompi rokote-erä, Gärdström toteaa.