Itä-Suomen aluehallintovirasto antaa tänään oman alueensa kuntien koronatoimia koskevia suosituksia tai rajoituksia. Tavoitteena on, että uudet Etelä-Savoa, Pohjois-Savoa ja Pohjois-Karjalaa koskevat linjaukset julkaistaan ennen puoltapäivää.
Tällä hetkellä Itä-Suomessa esimerkiksi kaikki yli 20 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty sekä sisä- että ulkotiloissa. Määräys on voimassa ylihuomiseen eli perjantaihin saakka.
Aluehallintovirasto on toimivaltainen viranomainen silloin kun tehdään linjauksia esimerkiksi yleisötilaisuuksien rajoittamisesta tai kieltämisestä usean kunnan alueella tai sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden ja oppilaitosten sulkemisesta usean kunnan alueella.