Tänään keskiviikkona Joe Bidenista tulee Yhdysvaltain presidentti poikkeusoloissa. Koronapandemian vuoksi osa seremonioista järjestetään vain pienen yleisön edessä ja osa kokonaan verkossa.

Poikkeuksellista on sekin, että väistyvä presidentti Donald Trump ei ole tunnustanut tappiotaan eikä osallistu seuraajansa virkaanastujaisiin Washingtonissa. Vallanvaihto tapahtuu historiallisen kongressihyökkäyksen jälkimainingeissa erittäin tiukkojen turvatoimien alaisuudessa.

Päivän ohjelma voi vielä muuttua esimerkiksi turvatoimien takia, mutta toistaiseksi sen ennakoidaan etenevän seuraavasti:

Virkavala hieman ennen kello 19:ää

Joe Biden vannoo virkavalansa Yhdysvaltain korkeimman oikeuden puheenjohtajalle John Robertsille seremoniassa, joka alkaa noin kello 18 Suomen aikaa. Valan vannomisen odotetaan tapahtuvan suunnilleen varttia vaille kello 19.

Ennen Bidenia vuorossa on varapresidentti Kamala Harris, jonka virkavalan vastaanottaa korkeimman oikeuden tuomari Sonia Sotomayor.

Valat vannotaan kongressitalon länsipuolelle pystytetyllä lavalla. Tilaisuuteen odotetaan noin tuhatta vierasta. Tavallisesti virkavalan vannomista seuraa satojatuhansia ihmisiä, jotka levittäytyvät kongressitalon edustalle ja National Mall -puistoon, mutta tänä vuonna ne on suljettu yleisöltä, ja ihmisiä on kehotettu pysymään kotona.

Seremoniassa esiintyvät muun muassa poptähdet Lady Gaga ja Jennifer Lopez. Lady Gaga esittää Yhdysvaltain kansallislaulun Tähtilipun.

Yle seuraa virkaanastujaisia tiiviisti

Voit seurata Ylen erikoislähetystä virkaanastujaisista TV1:ssä, verkossa ja Yle Areenassa kello 18.20–20.30.

Vieraina ovat Yhdysvaltain historian ja politiikan väitöskirjatutkija Jani Kokko, Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Maria Annala ja ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen. Lähetyksen juontaa Matti Rönkä.

Erikoislähetyksen lisäksi Yle seuraa päivän tapahtumia tiiviisti verkossa ja uutislähetyksissä. Kirjeenvaihtajat Mika Hentunen ja Iida Tikka sekä ulkomaantoimittaja Pirkko Pöntinen analysoivat tapahtumia Yhdysvalloista käsin.

Tarkkaan seurattu virkaanastujaispuhe

Virkavalansa jälkeen uusi presidentti Joe Biden pitää virkaanastujaispuheensa. Monet Yhdysvaltain presidenttien tunnetuimmista lausahduksista ovat peräisin heidän virkaanastujaispuheistaan, kuten John F. Kennedyn ”Älä kysy, mitä maasi voi tehdä sinun hyväksesi, vaan mitä sinä voit tehdä maasi hyväksi”.

Virkaanastujaisten verkkosivuilla kerrotaan, että Biden esittelee puheessaan visionsa pandemian kukistamisesta, jälleenrakentamisesta ja kansan yhdistämisestä.

Puheen jälkeen Harris ja hänen puolisonsa Doug Emhoff saattavat väistyvän varapresidentin Mike Pencen ja tämän vaimon Karenin matkaan noin kello 19.30. Tavallisesti ohjelmassa olisi myös väistyvän presidentin matkaansaattelu.

Biden siirtyy sitten allekirjoittamaan seremoniallisesti ensimmäiset lainsäädäntötoimensa presidenttinä kongressitalon sisällä sekä ottaa vastaan lahjoja.

Seppeleenlasku Arlingtonissa

Kongressitalolta Biden lähtee Arlingtonin sotilashautausmaalle tarkastettuaan ensin joukot kongressitalon itäpuolella.

Arlingtonissa seppeleenlaskuun tuntemattoman sotilaan haudalle osallistuvat varapresidentti Harrisin lisäksi myös entiset presidentit Barack Obama, George W. Bush sekä Bill Clinton puolisoineen. Seremonian odotetaan alkavan noin kello 21.30 Suomen aikaa.

Saapuminen Valkoiseen taloon ja virtuaaliparaati

Seppeleenlaskun jälkeen Biden ja Harris saapuvat autosaattueessa 15. kadun ja Pennsylvania Avenuen kulmaan, mistä he kävelevät loppumatkan Valkoiseen taloon.

Korttelin pituisella matkalla katua reunustavat Yhdysvaltain asevoimien kaikkien puolustushaarojen edustajat. Bidenia ja Harrisia saattavat sotilaiden lisäksi ainakin heidän alma materiensa eli Delawaren ja Howardin yliopistojen soittokunnat.

Normaalitilanteessa uusi presidentti saapuisi Valkoiseen taloon kongressilta juhlaparaatissa pitkin väkijoukon ympäröimää Pennsylvania Avenueta. Tänä vuonna kansanjuhla on korvattu virtuaalisella tilaisuudella, joka alkaa Bidenin saavuttua Valkoiseen taloon.

Arviolta runsaan tunnin mittainen tilaisuus on nimetty ”Paraatiksi halki Amerikan”. Mukana on esiintyjiä eri puolilta Yhdysvaltoja, ja ohjelmaa voi seurata myös Bidenin virkaanastujaisten virallisilla sivuilla.

Virkaanastujaisten ohjelman päättää näyttelijä Tom Hanksin juontama puolentoista tunnin erikoislähetys, joka alkaa kello 3.30 torstain vastaisena yönä Suomen aikaa. Biden ja Harris puhuvat, ja ohjelmassa esiintyvät muun muassa Bruce Springsteen, Justin Timberlake, Jon Bon Jovi sekä Demi Lovato. Konsertin voi katsoa suorana Areenasta, lisäksi sen voi katsoa jälkikäteen vuorokauden ajan Areenasta suomeksi tekstitettynä tallenteena.

Trump lentää Floridaan

Väistyvä presidentti Donald Trump rikkoo perinteitä eikä osallistu virkaanastujaisjuhlallisuuksiin Washingtonissa. Sen sijaan hän on järjestyttänyt itselleen oman lähtöseremonian Andrewsin sotilastukikohdassa Marylandissa. Ohjelman yksityiskohdat eivät ole tiedossa, mutta mediatietojen perusteella Trump haluaa näyttäviä juhlallisuuksia.

Amerikkalaismedian käsiinsä saamien kutsujen mukaan seremonia alkaa aamukahdeksalta paikallista aikaa eli kello 15 Suomen aikaa. Wall Street Journalin toimittajan Rebecca Ballhausin mukaan osa kutsutuista on hämmästellyt, että heidän sallitaan tuoda mukanaan viisi vierasta.

Trumpin viestintäjohtajana kymmenen päivää toiminut ja huonoissa väleissä Valkoisesta talosta lähtenyt Anthony Scaramucci kertoi Inside Edition -ohjelmalle saaneensa itsekin kutsun. Scaramuccin mielestä se, että hänetkin oli kutsuttu, on merkki siitä, että yleisöä joudutaan etsimään.

Juhlan jälkeen Trumpin on määrä lentää aamupäivällä presidentin Air Force One -lentokoneella Floridaan.

Jos hän lähtisi vasta puolenpäivän jälkeen, koneen käyttämiseen pitäisi pyytää Bidenin lupa.

Lue myös:

Yle seuraa: Viranomaiset pelkäävät hyökkäystä sisäpiiristä virkaanastujaispäivänä, sunnuntain mielenosoitukset jäivät torsoksi

Yhdysvalloissa vaihtuu valta keskiviikkona – väkivallan uhka varjostaa Joe Bidenin presidenttikauden alkua

Onko se nyt ohi? Podcastissa pohditaan Donald Trumpin jälkeistä aikaa

USA:ssa vallanvaihto lähestyy – Ääriliiketutkija Ylelle: “Viranomaisten täytyy varautua väkivaltaan koko maassa, ei pelkästään Washingtonissa"