Trumpin kausi päättyy
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpilla on tänään viimeinen päivä presidenttinä.
Yhdysvalloissa on tapana, että viimeisenä työpäivänä vanha presidentti armahtaa paljon himisiä, jotka ovat saaneet tuomion rikoksesta.
Huomenna keskiviikkona uusi presidentti Joe Biden astuu virkaan. Trump on ilmoittanut, että hän ei osallistu seremoniaan.
Venäjän oppositiojohtaja
Venäjä sanoo, että se ei aio välittää siitä, että muut maat vaativat oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin vapauttamista.
Navalnyi määrättiin eilen 1 kuukauden tutkintavankeuteen. Venäjä syyttää Navanyia monista rikoksista.
Muut maat sanovat, että syytökset ovat keksittyjä ja että niiden avulla oppositiojohtajaa estetään toimimasta politiikassa.
Osittainen vanhuuseläke
Osittainen vanhuuseläke kiinnostaa monia suomalaisia.
Osittainen vanhuuseläke tarkoittaa, että työntekijä lyhentää työviikkoa ja on muutaman päivän viikosta eläkkeellä.
Hän saa siis työstä palkkaa ja samalla eläkettä.
Viime vuonna osittaista vanhuuseläkettä haki 13 300 ihmistä. Hakijoita oli enemmän kuin edellisenä vuonna.
Suomen koronarokotteet
Suomessa koronarokotteen on saanut tähän mennessä lähes 56 000 ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Uusia koronatartuntoja on tänään todettu 217.
Kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu noin 3 500. Se on yhtä paljon kuin 2 edellisen viikon aikana.
Liikenne väheni koronan takia
Korona-aika näkyy selvästi liikennemäärissä.
Liikenne on vähentynyt teillä, junaraiteilla ja ilmassa, kertoo Suomen valtion liikenteenohjausyhtiö.
Autojen määrä väheni pääteillä noin 10 prosenttia ja junien määrä väheni 4 prosenttia.
Lentojen määrä väheni melkein 60 prosenttia.
Lisäksi laivoilla matkustajien määrä väheni ennätyksellisen paljon.
Bussi- ja junaliikenne on vähentynyt todella paljon, koska ihmiset liikkuvat nyt vähemmän.
Lunta sataa lisää
Vielä säätietoja.
Huomenna keskiviikkona maan keskiosassa sataa lunta.
Etelässä sää kylmenee vähän.
Lapissa pakkanen on 15 ja 25 asteen välillä.
Ylihuomenna torstaina sataa lisää lunta.