Seinäjokelaisella rakennustyömaalla viime perjantaina ilmenneen, laajan koronatartuntaketjun alkuperä ei toistaiseksi ole tiedossa. Epäselvää on, onko se peräisin kotimaasta vai ulkomailta.

Seinäjoen keskussairaalan ylilääkäri Matti Rekiaron mukaan korona on levinnyt rakennustyömaan henkilöstöstä myös heidän perheisiinsä. Seinäjoen terveyskeskuksen johtava ylilääkäri Tiina Perä sanoo, että perheistä tartuntaketju on levinnyt myös seinäjokelaisiin kouluihin.

Etelä-Pohjanmaalla on nyt kolme tartuntaketjua, joista rakennustyömaalla puhjennut ketju on suurin.

Matti Rekiaron mukaan jäljitystyö on sujunut hyvin. Hän uskoo, että tilanne on hallinnassa ja tartuntaketju saadaan katkeamaan.

Kouluilla laajoja karanteeneja

Kahden seinäjokelaisen oppilaitoksen tartunnat ovat lähtöisin rakennustyömaan ketjusta. Tämän vuoksi Seinäjoen lukiossa on karanteenissa 120–130 ja Kärjen alakoulululla 60 oppilasta tai opettajaa. Koko lukio siirrettiin viikoksi etäopetukseen.

Parisenkymmentä opiskelijaa ja opettajaa on lisäksi karanteenissa Sedun Suupohjantien yksikössä.

– Sedun tartunta on tullut alueen ulkopuolelta, eikä se liity rakennustyömaalta levinneeseen ketjuun, Tiina Perä sanoo.

Hoitohenkilökunnan tehosterokotukset alkavat

Koronaviruksen tehosterokotukset alkavat Etelä-Pohjanmaalla tällä viikolla. Rokotukset aloitettiin ennen vuodenvaihdetta hoitohenkilökunnasta. Virusta vastaan annetaan kaksi rokotetta vähintään kolmen viikon välein.

– Keskussairaalassa ja Seinäjoen terveyskeskuksessa noin tuhat henkilöä on saanut ensimmäisen rokotteen. Rokotukset jatkuvat myös maakunnan muissa terveyskeskuksissa ja iäkkäiden henkilöiden asumispalveluyksiköissä, Matti Rekiaro selvittää.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on kertonut maanantaina kolmesta ja Vaasan sairaanhoitopiiri kuudesta uudesta tartunnasta.

Lue seuraavaksi:

Seinäjoen lukiossa joukkoaltistuminen koronavirukselle – koko lukio etäopetukseen

Koronaryväs rakennustyömaalla Seinäjoella – Etelä-Pohjanmaan tartuntaluvut kääntyivät nousuun