Kruunupyyn kansalaisopisto ehti aloittaa lukuvuotensa 7. tammikuuta, vaikka alueellisten suositusten mukaan aikuisten ryhmämuotoinen, sisätiloissa tapahtuva harrastustoiminta olisi pitänyt tuolloin olla keskeytettynä.
Syynä tähän oli Soiten ruotsinkielisillä nettisivuilla ollut koronaohjeistus, kertoo kansalaisopiston kurssisihteeri Petra Skantsi.
– Soiten ruotsinkielisillä sivuilla oli tuolloin tieto, että aikuisten ryhmät saa kokoontua, jos niissä on alle 20 osallistujaa, sanoo Skantsi.
Kyseessä oli kuitenkin käännösvirhe, sillä suomenkielisillä sivuilla kerrottiin samaan aikaan, että kaikenlainen yli 20-vuotiaiden sisätiloissa järjestettävä ryhmämuotoinen harrastustoiminta suositellaan keskeytettäväksi. Soitesta vahvistetaan, että ruotsinkielinen käännös oli virheellinen, ja se korjattiin.
Virhe paljastui opistolla vasta viime perjantaina iltapäivällä, kun Skantsi ja yksi opiston tuntiopettajista vertasivat suomen- ja ruotsinkielisiä ohjeistuksia. Osa ryhmistä ehti toimia puolentoista viikon ajan ennen kuin opettajia tiedotettiin maanantaina vääränkokoisista ryhmistä.
Kruunupyyn opistolle tai Soitelle ei ole tullut tietoa siitä, että opiston ryhmissä olisi tapahtunut korona-altistumisia.
Jatkossa ryhmät kokoontuvat alle kymmenhenkisinä
Kokkolassa kaupungin laajennettu johtoryhmä linjasi perjantaina, että Kokkolan seudun opisto voi jatkaa toimintaansa erityisjärjestelyin alle kymmenen hengen ryhmissä.
Perusteena on se, että sairaanhoitopiiri on koronan osalta tällä hetkellä perustasolla. Lisäksi voimassa on Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös, jolla yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärä on rajattu kymmeneen henkilöön 8. helmikuuta saakka.
Samoin aiotaan toimia myös Kruunupyyn kansalaisopistossa.
– Jotkut ryhmät jakaantuvat nyt kahtia, toiset muuttuvat etäryhmiksi, jotkut joutuvat tauolle. Se on kurssikohtaista, selventää Skantsi.
Itsekin kielenkääntäjänä työskenneellä Petra Skantsilla riittää ymmärrystä käännösvirheelle.
–Tämä on ihan inhimillinen virhe. Kaikki sympatiat on kyllä kääntäjän puolella.
Koronarajoitusten kanssa toimiminen melkoista taiteilua
Kruunupyyn sijainti on asettanut opistolle lisähaasteita kulloinkin voimassa olevien suositusten ja ohjeiden noudattamiseen. Kruunupyy kuuluu Pohjanmaan maakuntaan, mutta myös Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiteen.
Opistolla seurataan tarkkaan ohjeistuksia, jonka jälkeen konsultoidaan kunnanjohtajaa ja ollaan yhteydessä muihin opistoihin siitä, miten opetusta voisi järjestää.
– Syyslukukausi oli todella repaleinen, välillä kurssit olivat käynnissä ja välillä eivät. Rajoitukset muuttuivat aika nopeastikin, Skantsi kertoo.
Muutoksista on tiedotettu opiskelijoille joko opettajien kautta tai suoraan opiston kansliasta. Skantsin mukaan tieto kulkee monilla kursseilla myös sosiaalisen median ryhmien kautta.
Viime lukuvuonna Kruunupyyn kansalaisopistolla oli noin 4000 opiskelijaa.