Pirkanmaalla aletaan antaa koronarokotteen toisia annoksia ensi viikolla, arvioi johtajaylilääkäri Juhani Sand Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä.

Koronarokotukset käynnistyivät Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (TAYS) heti joulun jälkeen 28. joulukuuta. Käytössä oleva Pfizerin ja Biontechin kehittämän koronarokote vaatii tehosterokotteen, joka pitää antaa 3–4 viikon kuluttua ensimmäisestä pistoksesta.

TAYSin erityisvastuualueella on THLn tietojen mukaan rokotettu lauantaihin mennessä 6 615 ihmistä. Alueeseen kuuluvat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit. Juhani Sandin mukaan rokotukset ovat sujuneet kaiken kaikkiaan hyvin.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL kertoi perjantaina, että Suomeen tulee ensi viikolla odotettua pienempi määrä rokotteita. Tämä voi vaikuttaa myös Pirkanmaan rokotustahtiin.

– On paljon mahdollista, että Pirkanmaa saa rokotetta ensi viikolla ennakoitua vähemmän. Sopeutamme tarvittaessa rokottamistahtia vähän suunniteltua pienemmäksi, Juhani Sand sanoo.

Rokotukset jatkuvat eri puolilla Pirkanmaata

Koronarokotukset ovat käynnistyneet monessa pirkanmaalaisessa kunnassa. Alle on kerätty ajantasaiset rokotustiedot kuntien nettisivuilta. Jos rokotustahtia joudutaan kovasti hidastamaan, myös kuntien suunnitelmiin voi tulla muutoksia.

Hämeenkyrö kertoo perjantaisessa tiedotteessaan, että rokotukset ovat alkaneet koronanäytteenoton, infektiovastaanottojen akuuttiosaston ja ensihoidon henkilöstöstä. Ensi viikolla on tarkoitus rokottaa hoivakotien asukkaita ja henkilöstöä, ja tavoitteena on, että nämä ryhmät ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksen tammikuun aikana.

Ikaalinen kertoo, että ensimmäiset rokoteannokset ovat saapuneet ja rokotukset ovat käynnistyneet rokoteasiantuntijoiden ja valtioneuvoston määrämässä järjestyksessä.

Juupajoen ja Mänttä-Vilppulan terveydenhuollosta vastaava Mäntänvuoren terveys kertoo aloittaneensa koronarokotukset tiistaina. Tähän mennessä rokotteen on saanut osa kiirevastaanoton, koronanäytteenoton ja tehostetun palveluasumisyksikön Sarapihan henkilökunnasta sekä kaikki yksikön asukkaat. Ensi viikolla rokotukset jatkuvat muissa ikäihmisten asumispalveluyksiköissä niin, että yksikön kaikki ikääntyneet asiakkaat rokotetaan samana päivänä.

Lempäälässä rokotukset ovat käynnistyneet niin ikään tiistaina. Ensi vaiheessa on rokotettu asumispalveluissa asuvia ikääntyneitä ja siellä työskenteleviä sekä koronaetulinjassa työskentelevää terveydenhuollon henkilökuntaa. Kotihoidon palvelujen piirissä olevien sekä yli 80-vuotiaiden rokottaminen käynnistyy ensi viikolla. Yli 80-vuotiaat voivat varata rokotusajan koronapuhelimesta numerosta 041 730 3436. Asumispalvelujen ja kotihoidon piirissä olevien ei tarvitse itse varata aikoja.

Nokialla rokotukset käynnistyivät myös tiistaina. Kaupunki kertoo perjantaisessa tiedotteessaan, että Nokialle odotetaan ensi viikolla vähintään 200 yli 80-vuotialle osoitettua rokoteannosta. Rokotuksia jatketaan ikäihmisille sitä mukaa, kun niitä saadaan. Perusturvapalveluista soitetaan kaikille 80 vuotta täyttäneille nokialaisille ja tarjotaan rokotusaikaa. Puhelussa varataan aika samalla myös samassa taloudessa asuvalle omaishoitajalle.

Orivedellä rokotukset käynnistyvät ensi tiistaina hoivayksiköissä ja kesävät noin viikon. Tämän jälkeen rokotetaan kotihoidon asiakkaita ja yli 80-vuotiaita.

Parkanossa koronarokotukset aloitettiin maanantaina. Perjantai-iltaan mennessä rokotteita oli annettu 71. Rokotukset aloitettiin ensihoidosta, infektiopotilaita hoitavasta henkilöstöstä ja koronanäytteenoton henkilöstöstä sekä tehostetun palveluasumisen asukkaista ja henkilöstöstä. Rokotteita on tulossa ensi viikolla lisää ja rokotuksia jatketaan tehostetun palveluasumisen yksiköissä.

Pirkkalassa ja Vesilahdella koronarokotukset ovat myös täydessä vauhdissa. Tiistaista alkaen vuorossa ovat omaishoidon ja kotisairaanhoidon asiakkaat sekä yli 80-vuotiaat. Terveyspalvelut aloitti jo torstaina ajanvaraussoitot rokotettaville. Myös verkkoajanvaraus on auki.

Sastamalassa rokotukset ovat alkaneet tiistaina.

Valkeakoskella alkoivat tällä viikolla koronapotilaita hoitavan terveydenhuollon henkilöstön rokotukset terveyskeskuksessa. Ensi viikolla aloitetaan vanhuspalveluiden tehostetun palveluasumisen henkilöstön ja hoivakotien asukkaiden rokotukset. Riskiryhmien rokotusten aikataulusta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Ylöjärvellä koronarokotukset alkoivat keskiviikkona. Ensimmäisenä on rokotettu koronanäytteenoton, infektiovastaanottojen ja vanhusten hoivakotien henkilöstöä. Ensi viikolla aletaan rokottaa vanhusten hoivakotien asukkaita ja tavoitteena on, että he ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksen tammikuun aikana. Aikaisintaan seuraavalla viikolla siirrytään rokotusasetuksen mukaisiin ikäryhmittäisiin rokotuksiin.

Tampereella rokotukset jatkuvat muun muassa Koukkuniemessä

Tampereella rokotukset käynnistyivät jo joulun välipäivinä TAYSissa. Ensimmäisinä rokotteen saivat koronapotilaita hoitavat työntekijät.

Myös Rauhaniemen sairaalan hoitohenkilökunta ja potilaat on rokotettu. Parhaillaan ovat käynnissä ikäihmisten asumispalveluiden rokotukset, jotka on aloitettu Koukkuniemen vanhainkodista ja tehostetusta palveluasumisesta.

Lue myös:

Suomessa aletaan pian antaa koronarokotteen toisia annoksia – jos rokotetta ei pian saada lisää, rokotustahti hidastuu entisestään

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: EU-parlamentti ja jäsenmaat sopuun koronatodistuksesta, yliopistoissa yhä luennot etänä syksyllä

Lue tästä Pirkanmaan koronapäivitykset 1.9. – 20.12.2021