Järvi-Pohjanmaalla ei ole todettu tälläkään viikolla yhtään uutta koronatartuntaa. Koko epidemian aikana Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu 128 positiivista koronatartuntaa. Edellinen positiivinen koronatartunta todettiin 25. joulukuuta.
Alueen kannalta tilanne tarkoittaa asteittaista urheilu- ja muiden tilojen sekä toimintojen avaamista.
– Ihan normaaliin ei vielä palata, mutta toimintoja avataan samalle tasolle kuin maakunnassa. Edelleen suositellaan, että esimerkiksi urheiluseuroissa tai kansalaisopiston ryhmissä pysyttäisiin pienissä ryhmissä. Jos ryhmät nousevat 15-20 henkeen, niin olisi hyvä harkita kahtia jakamista, sanoo vt. perusturvajohtaja Jaakko Anttila.
Alajärven, Vimpelin ja Lappajärven alueella todettiin kymmeniä koronatartuntoja ennen joulua.
Järvi-Pohjanmaalla otettiin 8.-14.1. 90 näytettä.
Nuorisotiloja ja urheiluhalleja avataan vähitellen
Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä yhteistyössä Alajärven kaupungin sekä Vimpelin ja Lappajärven kuntien kanssa avaavat alueen toimintoja seuraavalla tavalla:
Alajärvi:
• kunnantalo (ovet kiinni, tilat varattavissa max 10 henkilölle)
• nuorisotilat (tullaan avaamaan ryhmittäin)
• kirjasto: kirjasto avataan ilman henkilökohtaista palvelua
• palloiluhalli: avattu 12.1., samaa aikaa voi harjoitella useampi ryhmä
• monitoimihalli: avataan 18.1., lohkoissa voi olla omat ryhmät ja omat pukukopit
• musiikkiopisto: siirrytään lähiopetukseen
• uimahalli: ollut koululaisten käytössä, avataan yleisölle viikolla 3 (saunatilat pidetään kiinni)
Lappajärvi:
• kunnantalo (ovet kiinni)
• nuorisotilat (avataan 20.1., yksi ikäryhmä kerrallaan)
• liikuntasali (avattu 12.1.)
• Kivitipun avantouinti (avataan 17.1.)
• musiikkiopisto aloitti toimintansa ma 11.1. (oppilailla maskisuositus)
• kansalaisopisto aloittaa 18.1.
• kirjasto: yleisöpäätteet otetaan käyttöön 18.1.
• Kuntosali- ja kuntosalinyhteydessä oleva yleisliikuntatila (ei ollut käytössä ryhmäliikkujille) -
avataan ryhmäliikkujille 18.1.
Vimpeli:
• kunnantalo (ovet kiinni)
• nuorisotilat (avataan 22.1., yksi ikäryhmä kerrallaan)
• liikuntahalli: avattu 12.1.
• kuntosali: avataan 18.1., kulku päätyoven kautta, max 10 henkilöä
• Vieresniemen sauna: 1 ryhmä kerrallaan/päivä, max 5 henkilöä
• kirjasto: kirjasto avataan ilman henkilökohtaista palvelua
Katso täältä lisää korona-aiheisia uutisia Etelä-Pohjanmaalta