Joensuun seudun joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat olleet nousussa monta vuotta peräkkäin. Viime vuonna matkustajamäärä kuitenkin tippui radikaalisti, sillä koronaepidemia vähensi joukkoliikenteen käyttöä.

Vuonna 2020 Joensuun seudun joukkoliikenteessä tehtiin kolmannes vähemmän matkoja kuin vuotta aiemmin. Matkoja tehtiin noin 1,7 miljoonaa, kun vuonna 2019 tehtiin noin 2,4 miljoonaa matkaa.

Yhtä vähän matkoja on tehty viimeksi ennen vuotta 2015.

Lipputulot tippuivat samassa suhteessa matkamäärien kanssa. Lipputulot olivat vuonna 2019 vajaat 4,5 miljoonaa, ja vuonna 2020 jäätiin alle kolmen miljoonan.

Lippujen hinnat eivät nouse

Tulojen pienentyessä myös menoja saatiin kuitenkin alaspäin. Ajettavia vuoroja vähennettiin, jolloin kaupunki sai liikennöitsijöille maksettavaa osuutta pienemmäksi.

Myös valtio tuli avuksi maksaen lipputulojen menetyksestä noin puolet.

– Saimme koronatukea noin puoli miljoonaa, joka auttoi pienentämään vuoden kokonaistappiota.

Asiakaslippujen hintoihin ei ole akuutisti suunnitteilla muutoksia.

– Ei ainakaan alkuvuodesta tule korotuksia.