Hoivakotien koronarokotukset alkavat tänään perjantaina Kymenlaaksossa.

Ensimmäinen erä on hyvin pieni, ja aluksi rokotuksia tehdään vain yhdessä hoivakodissa Kotkassa. Ensi viikolla rokotukset jatkuvat useammassa yksikössä.

Kymsoten työntekijät käyvät pistämässä vanhuksille rokotteita paikan päällä hoivakodeissa.

Koronavirus on päässyt Kymenlaaksossa kahteen hoivakotiin. Vakavin tilanne on Lauttarannan kotiutusyksikössä Kouvolassa, jonka tartuntaryppääseen liittyy nyt yhteensä viisi kuolemantapausta. Koronatartuntoja on todettu 13 työntekijällä ja 27 asiakkaalla.

Lisää aiheesta: Vanhusten kotiutusyksikössä uusia kuolemantapauksia Kouvolassa – yhteensä viisi menehtynyt, 40 on saanut tartunnan

Kotkassa Attendon Hovinsaaren hoivakoti 1:ssä on todettu viisi koronavirustartuntaa. Tartuntoja on sekä asukkailla että henkilökunnalla. Yksi tartunnan saanut hoivakodin asukas on menehtynyt.

Massarokotukset alkavat helmikuussa

Kansalaisten massarokotukset alkavat Kaakkois-Suomessa näillä näkymin ensi kuussa.

Kymenlaaksossa ensimmäisenä rokotusvuorossa ovat iäkkäät kansalaiset ja ne, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia. Muulle väestölle rokotetta tarjotaan näiden ryhmien jälkeen.

Koronavirusrokotetta tarjotaan vaiheittain koko väestölle. Rokotus on vapaaehtoinen ja maksuton.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa