Korona-ajan ensiapukoulutus on mennyt pääosin verkkoon. Tähän siirryttiin kevään alkuhämmennyksen jälkeen, kun korona alkoi muuttaa kaikessa normaalikäytäntöjä.
Perinteisiä lähikursseja on nyt vähemmän ja niissäkin pidättäydytään esimerkiksi suusta suuhun harjoituksista elvytysnuken kanssa koronaohjeistuksen vuoksi.
Punainen Risti Ensiapu on yksi valtakunnallisista ensiapukurssien järjestäjistä.
Porin toimipisteessä työskentelevä ensiavun ja terveystiedon kouluttaja Maarit Kuja-Kanto kertoo, että kursseja ei ole jouduttu koronan vuoksi peruuttamaan, mutta nettikoulutukseen opetustapaa on uudistettu soveltumaan vastaanotettavaksi kotona tai esimerkiksi toimistossa.
– Kurssilainen saa myös eri näkökulman siinä, että välttämättä kotona tai toimistossa ei ole kunnon välineitä toteuttaa ensiapua vaan hän joutuu pärjäämään ympärillään olevilla tavaroilla. Esimerkiksi paineluelyvytystä ohjatusti harjoiteltaessa apuvälineenä voi olla tyynymytty tai huoparulla.
Nettikoulutuksesta hyviä kokemuksia
Kouluttaja Maarit Kuja-Kanto arvioi, että kaikkiaan nettikoulutuksesta on saatu hyviä kokemuksia, vaikka hän monien muiden tapaan odottaakin taas normaalimpaa aikaa koronan jälkeen.
Entä kun tulee tositilanne ja kurssitettu tarvitsee etänä annettua koulutusta?
– Ensiavussa on kyse tosi pitkälle asenteesta. Kun on uskallusta, rohkeutta ja tieto siitä mitä itse tekee ja miksi, se on merkityksellistä, se on kaikista tärkeintä, Kuja-Kanto painottaa.
– Ja iso osa ihmisistä käy säännöllisesti ensiapukursseilla eli harjoitteluakin on taustalla. Tämä hetki on nyt tämmöistä, että tietojen päivittäminen toteutetaan vähän eri tyylillä.
Kuuntele täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.