Perheet ryntäsivät laskettelemaan

Lasten hiihtokouluissa oli vuodenvaihteessa jopa nelinkertainen määrä oppilaita edellisvuoteen verrattuna.

Rukan hiihtokoulussa kävi joululomien aikana poikkeuksellisen paljon lapsia. Myös muissa Suomen rinnekeskuksissa tilastoitiin merkittävää kasvua hiihtokouluasiakkaissa.

Korona on muuttanut perheiden matkasuunnitelmia, mikä selittää rinnekeskusten vilkkautta. Riihimäkeläinen Mämmelän perhe matkusti tammikuun toisella viikolla pohjoiseen.

Rinteisiin palasi myös huomattava joukko laskettelijoita, jotka ovat pitäneet vuosikausien, jopa vuosikymmenten, tauon laskettelusta.

Paluun tehneet harrastajat toivat mukanaan rinteisiin vanhaa hiihtokalustoa. Pitkät ja kapeat sukset eli "sukkapuikot" tekivät paluun.

Uudelleen lasketteluharrastuksen aloittaneet saattavat olla rinteessä turvallisuusriski sekä itselle että muille, sillä taidot ovat voineet ruostua.

Hiihtokeskuksissa odotettiin ennätystalvea viime kaudeksi, kunnes koronaepidemia katkaisi kauden maaliskuussa. Pohjois-Suomessa hissilippumyynti laski viime talvikaudella 15 prosenttia. Etelä-Suomessa pudotusta oli yli 50 prosenttia.

Hiihtokoulumyynti laski rinnekeskuksissa viime talvena viidenneksen edellisvuodesta ja vuokraamomyyntikin neljänneksellä.

Joulun ja uudenvuoden aikaan Pohjois-Suomen rinnekeskuksissa oli vilkasta. Tammikuussa rinteet ovat hiljenneet, sillä maisemasta puuttuvat ulkomaalaiset charter-lentomatkustajat sekä venäläiset.

Tekijä Teksti ja kuvat:Ensio KarjalainenLähteetHarri Lindfors, toiminnanjohtaja, Suomen Hiihtokeskusyhdistys;Marko Mustonen, liiketoimintajohtaja, LeviJulkaistu 13.1.2021 5:51