Yhdysvalloissa yhteinen todellisuus hävisi ensin televisiosta, mutta nyt jakaantuu myös sosiaalinen media.

Ylen haastattelemat tutkijat, apulaisprofessori Turo Uskali ja tutkijatohtori Niko Pyrhönen, pitävät Twitterin puuttumista Trumpin tviittailuun oikeana päätöksenä, joka olisi tosin voitu tehdä jo aiemmin.

– Ainoa mistä somejättejä voi ja ehkä pitääkin kritisoida on, että ne ovat toimineet liian myöhään, Pyrhönen arvioi.

Pyrhönen on Helsingin yliopistossa työskentelevä sosiologi, joka on tutkinut muun muassa vastamediaa.

Samoilla linjoilla on Jyväskylän yliopiston journalistiikan apulaisprofessori Turo Uskali. Hän muistuttaa, että Twitter alkoi vasta viime vuonna huomautella Trumpin tviiteistä ja poistaa niitä.

– Voi kysyä, tuliko se liian myöhään, vai olisiko pitänyt reagoida jo neljä vuotta sitten, Uskali sanoo.

Twitterin varoitukset eivät tehonneet Trumpiin. Twitterin mukaan Trumpin lopullisen porttikiellon syynä on riski siitä, että Trump käyttäisi Twitteriä jatkossakin väkivallan lietsomiseen.

Twitterin päätös muuttaa somemarkkinoita. Trumpin tilin poiston myötä hänen uskollisimmat seuraajansa joutuvat etsimään uuden kodin sosiaalisessa mediassa.

Uskalin mukaan somessa on käymässä samoin kuin television puolella Yhdysvalloissa jo aiemmin: vastakkainasettelu kasvaa, kun ihmisten mediankäyttö eriytyy entistä enemmän.

Presidentti ja teknojätit taistelevat vallasta

– Nyt käydään selkeästi viestinnän valtataistelua Yhdysvaltain tämänhetkisen presidentin ja teknologiajättien välillä, Turo Uskali arvioi.

Uskalin mielestä Twitterin toimet voivat osoittautua vedenjakajaksi sen suhteen, miten sosiaalista mediaa säännellään.

Viime töikseen Twitterissä Trump arvosteli palvelua rajusti sananvapauden rajoittamisesta ja kertoi harkitsevansa kilpailevan foorumin perustamista.

Pyrhönen ei kuitenkaan usko, että Trump ehtii enää kautensa viime päivinä rajoittaa Twitterin toimintaa.

Some on noussut politiikan taistelukentäksi

Kiistely sosiaalisen median sananvapaudesta, vallasta ja vastuusta osoittaa, että somesta on tullut politiikan taistelukenttä samaan tapaan kuin perinteisestä mediasta jo aikoja sitten. Siksi some on myös jakautumassa samaan tapaan kuin perinteinen media.

– Yhdysvaltojen pitkään jatkunut polarisoituminen näkyy entistä selvemmin somen alustoilla, Uskali arvioi.

Sosiologi Niko Pyrhönen huomauttaa, että somejätit ovat hyvin nopeasti, vasta muutaman viime vuoden aikana muuttuneet politiikanteon välineiksi.

Television puolella eri medioiden yleisö on jo aiemmin ollut Yhdysvalloissa hyvin eriytynyttä.

Liberaaleilla ja konservatiiveilla on omat kanavansa – esimerkiksi CNN on suosittu liberaalien keskuudessa, Fox News puolestaan konservatiivien joukossa.

Viime presidentinvaalien yhteydessä Trumpin ja Fox Newsin välit menivät kuitenkin poikki, ja Trumpille uskollinen yleisö on siirtynyt aiempaa enemmän seuraamaan OANN- ja Newsmax-kaapelikanavia. Ne eivät arvostele Trumpin toimintaa.

Somejättien rajoitukset karkottavat äärioikeistoa muualle

Television puolella median poliittinen jakautuminen näkyi jo 1990-luvulla, kun Fox News perustettiin.

Parin jätin hallitsema sosiaalinen media onkin tähän asti ollut poikkeus amerikkalaisessa, hyvin kahtia jakautuneessa ja pirstaloituneessa mediakentässä.

Sekä konservatiivit että liberaalit ovat viihtyneet Twitterissä, vaikka ovatkin siellä osin omissa kuplissaan, ja osin kiinni toistensa kurkuissa.

Twitterissä ja muualla somessa poliittisten maailmankuvien väliset ristiriidat kärjistyivät kuitenkin viime vuonna ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja, kun Twitter alkoi huomautella, että monet Trumpin väitteistä oli kiistetty.

Trumpin kannattajat ovat pitäneet Twitterin huomautuksia ja tviittien poistoja sensuurina, mikä on vauhdittanut vaihtoehtojen etsintää.

Parler joutui Googlen ja Applen hampaisiin

Apulaisprofessori Turo Uskali arvioi, että Twitterin antaman porttikiellon seurauksena Trumpin viestintä suuntautuu jatkossa entistä enemmän muihin kanaviin. Sama koskee muita, jotka kokevat Twitterin ja Facebookin rajoitukset sensuurina.

– On seurattava herkällä korvalla, mihin äärioikeistolaiset mielipidevaikuttajat ovat menossa, koska kyse on suurista massoista, Uskali sanoo.

Somessa Trumpin kannattajat ovat vaalivuonna siirtyneet aiempaa enemmän Parleriin, joka on Twitterin tapaan toimiva somealusta. Toisin kuin Twitter, se ei kuitenkaan rajoita käyttäjiensä postauksia muun muassa salaliittoteorioista.

Äärioikeiston suosima Parler on kongressin valtauksen jälkeen kuitenkin joutunut teknoyhtiöiden tehotarkkailuun. Google poisti lauantain vastaisena yönä Parlerin toistaiseksi sovelluskaupastaan.

Apple puolestaan antoi samoihin aikoihin Parlerille varoituksen, että sen on vuorokauden kuluessa toimitettava yksityiskohtainen suunnitelma keskusteluidensa moderoinnista.

Pyrhönen uskoo, ettei Parler taivu Applen painostuksen takia.

– Parlerilla ei ole tulevaisuutta, jos se tekee myönnytyksiä Applelle, Pyrhönen sanoo.

Pyrhösen mukaan Parlerin käyttäjät siirtyisivät muualle, jos he menettäisivät luottamuksensa Parlerin rajattomaan sananvapauteen.

Näin some pirstoutuisi entistäkin enemmän.

Uskali: Virstanpylväs kehityksessä oikeaan suuntaan

Somejättien puuttuminen vihapuheeseen politiikan huipputasolla ei tullut Uskalin mielestä yhtään liian aikaisin.

– On tämä selkeä virstanpylväs oikeaan suuntaan. Kehotuksia väkivaltaan ei pidä hyväksyä millään alustalla, Uskali arvioi.

Uskali muistuttaa, että esimerkiksi Ruandan kansanmurhassa vuonna 1994 keskeinen osa oli radioasemilla, jotka yllyttivät väkivaltaan. Medialla on paljon mielipidevaltaa, myös sosiaalisella medialla.

Vaikka oikeus viime kädessä asettaa rajat vihapuheelle somessa, oikeuden tuomioita voidaan joutua odottamaan pitkään, ja siksi Uskalin mukaan median on itse toimittava nopeammin.

– Median alustojen omistamiseen liittyy suuri vastuu, Uskali sanoo.

Uskali huomauttaa, että teknologiayhtiöt eivät ole pitäneet itseään mediayhtiöinä, vaikka Uskalin mielestä ne sitä ovatkin.

– Tämä on ensimmäisiä kertoja, kun ne itsekin näkevät vastuunsa. Voi kysyä, että miksi vasta nyt, Uskali sanoo.

Trumpin somenkäyttö on Uskalin mielestä ollut sellainen kriisi, jota edes teknojätit eivät enää ole päässeet pakoon, vaan sen myötä ne ovat joutuneet ottamaan vastuuta käyttäjiensä julkaisemista viesteistä.

Taustalla on pelko siitä, että jos someyhtiöt eivät itse toimi, niiden toimintaa aletaan säännellä tiukemmin poliittisesti.

Somen valta tuli vielä yllätyksenä

Perinteiset uutismediat eivät Uskalin mielestä ole vieläkään oikein ymmärtäneet sosiaalisen median valtaa.

Ne eivät hänen mukaansa olleet kovinkaan hyvin perillä siitä, kuinka paljon loppiaisen mielenosoituksia Washingtonissa suunniteltiin sosiaalisessa mediassa.

– Perinteiset instituutiot ovat uuden edessä, Uskali sanoo.

Uskali ei tekisi Yhdysvaltain tilanteesta suoria ennustuksia Suomeen tai muualle maailmaan. Hän huomauttaa, että koulutustaso Suomessa on korkeampi eikä Suomi yhteiskuntana ole yhtä pirstaloitunut.

Uskali kuitenkin muistuttaa, että tutkijatkaan eivät pääse suomalaisiin suljettuihin keskusteluryhmiin, joiden sisältö voi olla millaista tahansa.

Lue lisää:

Analyysi: Miksi sarvipääshamaani rynni kongressiin? USA:n vaaleissa internetin ilmiöt eivät pysyneet enää internetissä ja taustalla on monta syytä

Trumpin Twitter-tilin sulkeminen: vastustajat kiittävät, kannattajat arvostelevat sensuuria

"Presidentti Trump kutsuu sinut Washingtoniin" – näin kongressiin tunkeutuneet ääriryhmät suunnittelivat valtausta netissä