Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo piti puheen puolueensa puheenjohtajapäivillä, jonka ylle heitti varjonsa Yhdysvaltojen viime päivien tapahtumat.

Presidentti Donald Trumpin kannattajat tunkeutuivat keskiviikkona Yhdysvaltojen kongressiin, minkä seurauksena useita ihmisiä kuolia.

Orpo linjasi puolueen puheenjohtajapäivillä, että puolueen pitää välttää populismia.

– Capitolin valtaaminen näytti meille, mihin populismi pahimmillaan johtaa. Emme saa ummistaa silmiämme yrityksiltä murentaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota.

Erityisen tuomittavana Orpo piti Trumpin toimintaa keskiviikkona, jolloin hän kehotti kannattajiaan marssimaan Capitol-kukkulalle.

– Kun maailman vahvimman valtion virassa oleva presidentti yllyttää kannattajiaan demokraattista vaalitulosta vastaan, se on hälytys, johon jokaisen on herättävä. Länsimaissa itsestäänselvyytenä pidetty kansanvalta tarvitsee puolustajia.

Orpo tuomitsikin Trumpin toiminnan yksiselitteisesti. Hänen mukaansa kokoomus ei voi tukeutua poliittisten kilpailijoiden motiivien arvailuihin tai viholliskuvien maalaamiseen.

– Meidän tehtävämme on maltillisuuden, faktojen ja hyvän käytöksen puolustaminen.

– Maltillisen sivistysporvarin laatikko tuntuu nyt ahtaalta ja sitä yritetään painaa kasaan eri puolilta. Juuri tässä tilanteessa meitä tarvitaan eniten. Kyky tehdä yhteistyötä, halu löytää ratkaisuja yhteiseksi hyväksi, vastuullisuus, kanssaihmisistä välittäminen. Sitä on kokoomus.

Kokoomus valmistautuu puheenjohtajapäivillä kevään kuntavaaleihin. Päiville osallistuu yli 500 kokoomusyhdistysten johtohenkilöä ympäri Suomea.

Orpon mielestä kokoomus onkin ainoa todellinen vaihtoehto vasemmistovetoiselle hallitukselle. Hän nosti esille sote-uudistuksen, joka Orpon mukaan kiristää suomalaisten verotusta ja vie kunnilta mahdollisuuden investoida tulevaisuuteen.

Lue lisää:

Ulkoministeri Pekka Haavisto sanoo Yhdysvaltojen mellakoiden olleen suunniteltua toimintaa: "Yksi yllyttäjistä oli Donald Trump"

Katso miten tapahtumat etenivät, kun Donald Trumpin kannattajat murtautuivat Capitol-kukkulan kongressirakennukseen ja pyrkivät estämään vallanvaihdon Joe Bidenille

Demokraatit valmistelevat virkarikossyytteen nostamista, Pelosi haluaa ydinasekoodit pois Trumpin ulottuvilta, Trumpin Twitter-tili jäädytetty pysyvästi – Yle seuraa Yhdysvaltain tapahtumia