Koronarokotteiden tuleminen markkinoille on nostanut tunnelmaa koronapandemiasta kärsivässä maailmassa, myös Suomessa.

Alun innostuksen jälkeen huolenaiheeksi on noussut kuitenkin hidas rokotetahti: viimeksi tämän viikon alussa sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioivat, että koko Suomen väestön rokottaminen koronaa vastaan kestänee vähintään loppuvuoteen. Alkuvaiheen pullonkaulana on ollut etenkin se, että rokotteita on saatu Suomeen selvästi ennakoitua vähemmän.

Niukkojen rokotemäärien keskellä keskustelua on herättänyt käytäntö, jossa rokote-eristä puolet on laitettu säilöön odottamaan rokotuksen täydentävää kakkosannosta.

Nyt asiaan on kuitenkin tulossa muutos. THL on toimittanut sairaanhoitopiireille uusitun ohjeensa, jonka mukaan toista rokoteannosta ei tarvitse säästää jo rokotetuille, vaan pistoksia voidaan antaa olkapäihin jatkossa huomattavasti ripeämmässä tahdissa.

– Nimenomaan se neuvo, jonka olemme tällä hetkellä antaneet erva- ja sairaanhoitopiirialueille on, että mahdollisimman nopeasti saamme rokotteen mahdollisimman monelle ja sen vuoksi jokainen Suomeen tällä hetkellä tullut rokoteannos pitäisi saada mahdollisimman pian annettua. Me luotamme siihen, että me tulemme saamaan lisäannoksia viikoittain, ja tämä mahdollistaa sitten sen toisen annoksen antamisen, toteaa THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

– Ilman muuta se nostaa silloin rokotetahtia jos voidaan käyttää kaikki ne rokotteet joita maahan tällä hetkellä tulee, Nohynek jatkaa.

Jo ensimmäisen rokotteen jälkeen ihminen on jo aika hyvin suojassa koronavirukselta.

– Meillä on tietoa Biontech-Pfizerin julkaisemista tehotutkimustuloksista, että kahden viikon kuluttua ensimmäisen annoksen jälkeen suojateho on jo yli 50 prosenttia, itse asiassa lähellä jo 90 prosenttia. Tämä antaa meille tietopohjaa sille, että ensimmäisestä annoksestakin jo ainakin sinne kolmeen viikkoon, mahdollisesti kuuteen viikkoon, se teho on oikein hyvä.

Mutta jotta teho pysyy korkealla ja on pitkäikäinen, niin toinen annos tarvitaan.

– Myyntiluvan mukaisesti toinen annos annetaan aikaisintaan kolmen viikon kuluttua ja viimeistään 42 päivän kuluttua., Nohynek muistuttaa.

THL:n uudesta ohjeesta kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Päivitettty 8.1. klo 16.41: Lisätty maininta asiasta ensin kertoneesta Ilta-Sanomista, lisätty tieto siitä että ohjeet toimitettu sairaanhoitopiireille.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta – Jatkuvasti päivittyvään artikkeliin kootaan koronauutiset Suomesta ja maailmalta

Vuodenvaihteen Lapin-matkojen saldo nyt 15 koronatartuntaa – kaksi kolmasosaa tartunnoista jäljitetty Kittilään ja Leville

Euroopan lääkevirasto hyväksyi Modernan koronarokotteen

STM ja THL: Koko kansan rokottaminen voi mennä loppuvuoteen, koronarokotukset ovat kuntien vastuulla

Rokotusten hidas käynnistyminen hermostuttaa eri puolilla Eurooppaa – Britannia kirii siirtämällä toisen rokotuspiikin antoa