Niiralan rajanylityspaikalla Tohmajärvellä otetaan koronatestejä tänä viikonloppuna. Rajanylittäjillä on mahdollisuus vapaaehtoiseen testiin lauantaina ja sunnuntaina kello 10–18.

Siun sote arvioi testitulosten perusteella, pitääkö rajalle perustaa pysyvä testauspiste.

Rajanylityspaikalla ei ole aiemmin tehty koronatestejä. Siun sotella ei ole tiedossa yhtään tapausta, jossa rajanylittäjällä olisi ollut koronatartunta.

Joitkut selvittämättä jääneet tartuntaketjut saattavat kuitenkin olla peräisin rajanylittäjiltä, kertoo Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen.

– Viime aikoina meillä on ollut epäilyä siitä, että jotkut epäselviksi jääneet tapaukset olisivat voineet tulla rajanylittäjiltä. Mutta meillä ei ole tästä varmuutta, Kaipiainen korostaa.

Suomeen saapuu Niiralan kautta päivittäin parisataa rajanylittäjää. Heistä valtaosa on rekankuljettajia. Muut rajanylittäjät saapuvat oleskeluluvan tai esimerkiksi kaksoiskansalaisuuden turvin.

Siun sote seuraa eri tietolähteistä myös Venäjän koronatilannetta. Koronatilanne on ollut viime aikoina huolestuttava muun muassa Venäjän Karjalassa.

Lue lisää:

Itärajalla on nyt ennätyshiljaista, mutta silti rajavartijoiden puhelin käy kuumana – poikkeuksellinen tilanne hämmentää yhä kansalaisia