Kymenlaaksossa on annettu tähän mennessä yli tuhat koronavirusrokotetta.

Rokotteita alettiin jakaa terveydenhuollon henkilöstölle joulun jälkeen. Ensimmäisenä rokotusvuorossa ovat olleet työntekijät päivystyksessä, infektiovastaanotoilla, teho- ja valvontaosastoilla, ensihoidossa ja koronapotilaiden hoitoon varatuilla osastoilla.

Rokotuksia on alettu antaa myös muille terveydenhuollon työntekijöille, kuten erikoissairaanhoidon ja hoivakotien työntekijöille.

Kymsoten mukaan henkilöstö on ottanut rokotuksia kiitettävästi.

– Rokotusajat ovat menneet nopeasti ja vähän arvelimmekin, että viikon rokotusmäärä ei oikein edes riitä kaikille halukkaille. Kaikki rokotteet, jotka ovat olleet käytettävissä, on annettu, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo Kymsoten tiedotteessa.

Tällä hetkellä käytössä oleva Pfizerin ja Biontechin rokote vaatii kaksi rokotusannosta. Toisia rokotusannoksia aletaan pistää vielä tammikuun aikana.

Kymsoten tavoitteena on saada rokotettua merkittävä osa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista tammi- ja helmikuun aikana.

Seuraavana vuorossa hoivakotien asukkaat

Ensi viikon lopulla alkavat myös hoivakotien asukkaiden rokotukset.

Asumisen palvelualuepäällikkö Anu Parikka Kymsotesta kertoo, että rokotukset alkavat Kotkassa perjantaina 15. tammikuuta.

Ensimmäinen erä on hyvin pieni, mutta seuraavalla viikolla rokotukset jatkuvat yhä useammassa hoivakodissa. Kymsoten työntekijät käyvät pistämässä vanhuksille rokotteita hoivakodeissa paikan päällä.

Kymsote saa nykytietojen mukaan noin tuhannesta kahteen tuhanteen rokotusannosta viikossa. Toimitusmäärät varmistuvat noin kahdeksi viikoksi kerrallaan.

Johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan tämän takia Kymsote ei pysty suunnittelemaan joukkorokotusten aikataulua kovin pitkälle.

Lue lisää: Uusimmat tiedot koronarokotuksista Kymenlaaksossa