Kanta-Hämeen pandemiaryhmä on päättänyt suosittaa kunnille ja oppilaitoksille, että toisen asteen koulutus palautetaan lähiopetukseen sitä mukaan kun aikataulut oppilaitoksille sopivat.

Pandemiaryhmä suosittelee myös kunnille, että lasten ja nuorten harrastaminen tulisi mahdolliseksi myös sisäliikuntatiloissa, kuitenkin niin, että sisäliikunnassa noudatetaan kymmenen henkilön ryhmäkokoja.

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä halusi siirtää suositukset samaan rytmiin aluehallintoviraston suositusten kanssa, sanoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri Juhani Grönlund.

– Maakuntaryhmä pohtii jälleen suositusten jatkamista hyvissä ajoin ennen kuun vaihtumista.

Grönlundin mukaan koronaviruksen ilmaantuvuus on maakunnassa ollut selkeästi laskussa. Tilanne on silti vielä hyvin epävarma joulun ja vuodenvaihteen pyhien jälkeen, sillä myös testausmäärät ovat puolittuneet.

Suosituksia tammikuun loppuun asti on runsaasti

Kanta-Hämeen pandemiatyöryhmä asetti maakuntaan seuraavat suositukset. Ne ovat voimassa 31.1.2021 asti.

1) Yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi tai osallistuttavaksi.

2) Yleisötilaisuuksien osalta suositellaan niin ikään pidättäydyttävän yli 10 henkilön tilaisuuksista.

3) Kantahämäläisille suositellaan välttämään tarpeetonta matkustamista leviämisvaiheen alueille tai leviämisvaiheen aikana alueelta muualle.

4) Toisen asteen oppilaitoksien osalta suositellaan palaamista lähiopetukseen oppilaitoksille mahdollisessa rytmissä. Oppilaitoksissa on kuitenkin voimassa kasvomaskien täysimääräinen käyttö.

5) Perusopetuksen yläluokilla jatketaan kasvomaskien käyttöä.

6) Kuntien järjestämän aikuisten harrastus- ja ryhmätoiminnassa ja taiteen perusopetuksen ryhmätoiminnoissa jatketaan sulkutoimia.

7) Kunnat jatkavat suositustaan tilojaan käyttävien seurojen osalta tilapäisestä toiminnan sulkemisesta aikuisten harrastus- ja ryhmätoiminnassa. Kuntien toivotaan lisäävän ulkoliikuntaharrastusmahdollisuuksia normaalia enemmän.

8) Kunnille suositellaan alle 20-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastusten mahdollistamista myös sisäliikuntatiloissaan. Toiminta suositellaan järjestettäväksi erillisissä, alle 10 henkilön ryhmissä. Maakuntarajoja ylittäviä pelejä tai turnauksia ei pidä järjestää.

9) Julkisten ja yksityisten palveluntuottajien tulee kehittää toiminnassaan suojaustoimenpiteitä.

10) Kunnat jatkavat julkisten tilojen toiminnan rajaamista tai sulkemista epidemiatilanteen vaatimalla tavalla. Tämä koskee muun muassa kirjastojen, museoiden, teattereiden ja jäähallien toimintaa.

Janakkala availee jo Turengin liikuntahallia

Janakkala avaa Turengin liikuntahallin ja koulujen liikuntasalit alle 20-vuotiaiden lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan ensi maanantaista alkaen. Seurat voivat järjestää harjoituksia maksimissaan 10 hengen ryhmissä.

Muilta osin kaikki sisäliikuntatilat ja Tervakosken uimahalli pysyvät kiinni tammikuun loppuun saakka. Janakkalan ulkojääkenttiä jäädytetään parhaillaan.

Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitokset Hämeenlinnassa ja Hattulassa palaavat lähiopetukseen 18.1. ja Janakkalan ja Riihimäen lukiot jo 11.1.