Tampere muuttaa koronarajoituksia Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän tällä viikolla antamien suositusten mukaisesti. Ensi viikon alusta lähtien alle 20-vuotiaiden enintään kymmenen henkilön harrastukset sallitaan kaupungin sisäliikuntatiloissa sekä koulujen, päiväkotien ja kirjastojen sisätiloissa.

Muutoin kaupungin sisäliikuntatilat, kuntosalit ja uimahallit pysyvät edelleen suljettuina. Erityisuimakortin tai muun sarjalipun käyttöaikaa jatketaan automaattisesti koronasulun verran eteenpäin.

Kirjastoissa tarjotaan yhä ainoastaan rajattua palvelua siten, että kirjastoista voi noutaa varattuja lainoja.

Aikuisten joukkueurheilun ja kontakti- ja kamppailulajien taukoa jatketaan, kunnes alueellinen koronaryhmä toisin suosittaa. Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet jatkuvat aiemman käytännön mukaan sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuvalle ammattilaisurheilulle OKM:n määritelmän mukaisesti, maajoukkuetoiminnalle, Olympiakomitean tukiurheilijoille ja OKM:n apurahaurheilijoille.

Kaupungin sisätiloissa kaikissa yleisötilaisuuksissa noudatetaan korkeintaan kymmenen hengen rajaa.

Myös taiteen ryhmäopetusta alle 20-vuotiaille

Työväen- ja kansalaisopistojen opetus on siirretty etäopetukseksi tai keskeytetty, kunnes alueellinen koronaryhmä toisin suosittaa. Taiteen perusopetus alle 20-vuotiaille voidaan toteuttaa alle kymmenen hengen ryhmissä.

Perusopetus sekä toisen asteen opetus jatkuvat Tampereella lähiopetuksena. Tampereen kaupungin henkilöstö käyttää kasvomaskeja työtehtävissään kaikilla kaupungin työpaikoilla, kuten päiväkodeissa, peruskouluissa, toisen asteen oppilaitoksissa ja toimistotöissä.

Päiväkotien ja koulujen työntekijät voivat käyttää myös visiiriä maskin sijaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tarjotaan asiakkaille ensisijaisesti lähipalveluina.

Vierailut sairaaloihin ja terveyskeskusten vuodeosastoille on edelleen pääsääntöisesti kielletty. Vierailut ovat mahdollisia ainoastaan saattohoidossa olevien ja kriittisesti sairaiden potilaiden luona sekä lasten ja nuorten osastoilla.

Hoiva- ja asumispalveluyksiköissä vierailemisessa on rajoituksia, ja vierailijoilta edellytetään kasvomaskin tai visiirin käyttöä.

Lue lisää:

Lasten ja nuorten harrastuksia voidaan aloittaa uudelleen Pirkanmaalla – Yle seurasi Pirkanmaan koronanyrkin tiedotustilaisuutta