Opetushallitus on hieman täsmentänyt ohjeistustaan siitä, kuinka perusopetuksessa tulee varautua koronavirusepidemian varalta. Päivitetty ohjeistus astui voimaan vuoden alusta.

Ohjeistuksessa todetaan muun muassa, että koulujen tulee varautua mahdollisiin vakavampiin tilanteisiin, joissa esimerkiksi paljon henkilöstöä on poissa työstä.

Ohjeet eivät kuitenkaan varsinaisesti aiheuttaneet toimia Pohjois-Savon kouluissa, vaan koulutyötä on joululoman jälkeen jatkettu syyslukukaudelta tutuin ja riittäviksi todetuin varotoimin.

Esimerkiksi ruokailuja ja välitunteja jatketaan monin paikoin porrastetusti.

– Sen verran päätimme kevätlukukaudelle muuttaa, että väljensimme ruokailua vielä lisää. Eli syömään menee entistäkin vähemmän oppilaita kerralla, Pyörön koulun rehtori Outi Karikoski Kuopiosta kertoo.

Pyörön yläkoulussa jokainen välitunti vietetään koronavarotoimenpiteenä ulkona. Osa oppilaista kuitenkin kapinoi sääntöä vastaan syyslukukaudella ja jäi välituntisin sisälle piiloon.

– Siksi olemme nyt keväälle lisänneet valvontaa, jotta saadaan varmennettua, että kaikki menevät ulos.

Käsihygienia on numero ykkönen

Myös Kuopion Minna Canthin yläkoulussa korostetaan väljyyttä esimerkiksi ruokailuissa ja ulkoiluissa. Lisäksi vannotaan käsienpesun nimeen.

– Hygienian korostaminen on edelleen se tärkein. Sen lisäksi jatkamme syksyltä tutusti porrastettuja ruokailuja ja vietämme mahdollisimman monta välituntia ulkona, rehtori Jani Turunen sanoo.

Myös Varkauden peruskouluissa koronatilannetta ja Opetushallituksen materiaalia on käyty läpi yhdessä rehtoreiden kesken.

– Saa nähdä, mihin koronatilanne kallistuu nyt lomien jälkeen. Mutta meillä on hyvät valmiudet toimia, Luttilan koulun rehtori Tuija Karjalainen sanoo.

Luttilan alakoulussa ei ole ruokalaa, joten kouluruokailu on sattumoisin järjestetty jokaisen luokan kesken luokkaruokailuna jo ennen koronaepidemiaa.

– On tosi hienoa, miten lapset ovat ottaneet käsihygienian omakseen, Karjalainen kehaisee.

Henkilökunta käyttää entistä enemmän maskeja

Iisalmesta sekä Kangaslammin että Kirkonsalmen kouluilta kerrotaan, että kouluissa seurataan keväällä edelleen tarkkaan sekä alati elävää koronatilannetta että oppilaiden mahdollisia sairauden oireita.

Koulut ovat valmiina reagoimaan tarpeen vaatiessa nopeasti.

– Henkilökunta on ottanut maskeja ja visiirejä entistä ahkerammin käyttöön, Kangaslammin koulun rehtori Kristiina Hyvärinen lisää.