Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on rekisteröinyt Keski-Suomessa torstaina 7. tammikuuta kaksi uutta koronavirustartuntaa. Uusista tartunnoista toinen on Jyväskylässä ja toinen Viitasaarella.
Koko maassa uusia tapauksia on kirjattu THL:n mukaan torstaina 223.
Testein vahvistettuja koronatartuntoja on todettu Keski-Suomessa keväästä lähtien kaikkiaan 1 271.
Kunnittain tapaukset jakautuvat seuraavasti:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tiedotti tänään, että koronaviruksen aiheuttamaan tautiin menehtyneiden määrä on kasvanut. Kaikkiaan koronaviruksen seurauksena on kuollut Suomessa 582 ihmistä. Koronaan kuolee nyt keskimäärin viidestä kuuteen ihmistä päivässä.
Kuolemantapausten määrän kasvu johtuu siitä, että yhä vanhemmat ihmiset ovat nyt sairastuneet koronaan. Erityisesti yli 80-vuotiaat korostuvat tilastoissa.
Keski-Suomessa korona on vaatinut ainakin 22 ihmisen hengen. Keski-Suomessakin suurin osa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuolleista on ollut iäkkäitä ihmisiä.