Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola pitää Yhdysvaltain tapahtumia maailman vanhimmalle demokratialle häpeällisinä.
– Kuvat kongressirakennuksesta olivat ennennäkemättömiä, eivätkä sovi USAn kaltaisen maan arvovallalle. Rauhanomaisen vallanvaihdon perinne on maassa pitkä.
– Onko kyseessä jonkinlainen vallananastusyritys vai mellakointi, Aaltola pohti torstain vastaisena yönä.
Hän sanoo toivoneensa, ettei mitään nyt nähdyn kaltaista olisi tapahtunut, vaikka pitikin jo ennalta huolestuttavana Washingtoniin kutsuttua suurta mielenosoitusta.
– Trump piti puheen, jossa hän kehotti kannattajiansa liikkumaan kohti kongressia. Tilanne, jossa istuva presidentti pyrkii estämään prosessia, jossa uuden presidentin virallinen nimeäminen tapahtuu on äärimmäisen huolestuttava.
– Mukana protestissa oli erilaisia salaliittoteoreetikkoja, Trumpia kannattavia äärioikeistolaisia ja valkoista ylivaltaa ajavia tahoja, jotka tulivat varmasti presidentin pyynnöstä toteuttamaan sitä agendaa, joka pitäisi Trumpin vallassa.
Aaltola sanoo, että tärkeä kysymys Trumpin jatkon kannalta on se, kuinka paljon suunnitelmallisuutta protestissa oli mukana ja joutuuko presidentti vastuuseen puheidensa tuottamuksellisuuden näkökulmasta.
– Maan laki kieltää vallanvaihtoon liittyvien prosessien häiritsemisen. Siitä on maksimirangaistuksena 20 vuotta vankeutta.
Nyt olisi Aaltolan mielestä tärkeintä saada vallanvaihtoprosessi loppuun.
– Tämän kaltaisten tilanteiden varalta on USA:ssa varasuunnitelmia, jotka on tehty esimerkiksi ydinsodan varalta, ja kongressi siis kykenee tekemään päätöksiä myös muualla kuin kongressirakennuksessa.
Aaltola pitää selkeänä sitä, että vallasta luopuminen on Trumpille kiperä paikka.
– Presidentin olisi pitänyt tietää mitä puheista seuraa, on pelattu ikään kuin tulella ja nyt se kostautui. Kukaan ei tiedä mikä on Trumpin tahtotila, hän on kuitenkin presidentti vielä 14 päivän ajan, Aaltola summaa.