Georgian osavaltion senaatinvaalien ääntenlasku on vielä käynnissä. Vaikka valtaosa äänistä on jo laskettu, virallisia tuloksia ei saada ainakaan pariin päivään.

Esimerkiksi Yhdysvaltojen sotilastukikohdissa ulkomailla asuvien georgialaisten ääniä odotetaan saapuviksi perjantaihin asti.

Yle seuraa: Ääntenlaskenta käynnissä äärimmäisen jännittävissä Georgian vaaleissa

Vaalien merkitys on valtava, sillä jos kumpikin demokraattiehdokas voittaa, kummallakin puolueella olisi 50 senaattoria. Silloin varapresidentti Kamala Harrisin ratkaiseva ääni antaisi demokraateille niukan enemmistön.

Jos toinen tai kummatkin demokraattiehdokkaat häviävät vaalit republikaanien ehdokkaalle, republikaanit saavat enemmistön. Yksinkertaista.

Mutta miten senaatin valtasuhde käytännössä vaikuttaa Joe Bidenin presidenttikauteen?

Tätä kirjoittaessani kumpikin kisa on äärimmäisen tasainen. Yleensä republikaanit voittavat Georgiassa, joten aloitetaan tällä ajatusleikillä: republikaanit saavat senaatissa niukan enemmistön voittamalla joko toisen tai kummatkin vaaleissa jaettavista senaattorin paikoista.

Se tarkoittaisi, että republikaanit voisivat halutessaan torpata Bidenin esittämät lakiuudistukset, tuomarinimitykset ja muut virkanimitykset, alkaen ministerinimityksistä.

Käytännössä republikaanit voivat siis tehdä Bidenin presidenttiydestä juuri niin vaikeaa kuin haluavat. Ja sen perusteella, että osa republikaaniedustajista aikoo tänään keskiviikkona haastaa presidentinvaalien tuloksen, voisi sanoa, että he ovat valmiita umpikujapolitiikkaan jatkossakin.

Vielä merkittävämpää on se, että jos republikaanit ovat enemmistöpuolue senaatissa, republikaanijohtaja Mitch McConnell säilyttää valta-asemansa. Senaatin johtajana McConnell päättää sen, mistä lakialoitteista senaatti ylipäätään keskustelee saati äänestää.

McConnell on käyttänyt tätä valtaa usein. Viime aikoina McConnell on esimerkiksi estänyt senaattia äänestämästä siitä, pitäisikö amerikkalaisille lähettää korona-apuna 600 dollarin tukishekin sijaan 2 000 dollarin tukishekki. Sekä demokraatit että presidentti Donald Trump kannattavat suurempaa shekkiä.

Senaatin johtajana McConnell siis kontrolloisi täysin demokraattipresidentin lainsäädäntöä. Toiveet uudistuksista esimerkiksi ilmastopolitiikan saralla valuisivat hukkaan, ellei niihin liittyviä lakeja liitettäisi osaksi republikaaneille tärkeitä lakipaketteja.

Biden joutuisi luultavasti turvautumaan usein presidentillisiin asetuksiin saadakseen jotain aikaiseksi. Nekään eivät auta tilanteissa, joissa aloitteille tarvitsisi rahaa, sillä kongressi kontrolloi valtion budjettia.

Jos demokraatit voittavat, presidentinhallinnon lainsäädäntö helpottuu, mutta vain hiukan.

Mitch McConnellin sijaan senaattia johtaisi demokraatti. Demokraatit voisivat kontrolloida sitä, mistä senaatti keskustelee. Lisäksi demokraatit saisivat haltuunsa senaatin eri komiteoiden puheenjohtajuudet.

Silti lainsäädäntö ei ole läpihuutojuttu, sillä yksinkertainen enemmistö ei usein riitä lainsäädäntöön. Senaatin sääntöjen mukaan valtaosa lainsäädännöstä vaatii 60 äänen enemmistöä. Demokraattien pitäisi siis taivutella ainakin yhdeksän republikaanisenaattoria lakialoitteidensa puolelle, sillä oletuksella, että kaikki demokraatit äänestävät yhtenä rintamana.

Juuri tämän säännön takia lainsäädäntö on Yhdysvalloissa tahmeaa, jopa silloin, kun yksi puolue kontrolloi edustajainhuonetta, senaattia ja presidenttiyttä.

Lainsäädäntö on vaikeutunut tällä vuosikymmenellä erityisesti niin kutsutun lehmänkauppapolitiikan päätyttyä.

Lehmänkauppapolitiikalla viitataan niin sanottuihin korvamerkintöihin lainsäädännön yhteydessä. Korvamerkinnöillä voitiin vielä 2000-luvulla lisätä lakeihin tiettyihin projekteihin ja tietyille osavaltioille tarkoitettuja rahasummia eli käytännössä ostaa ääniä kohdistamalla rahaa vastahankaisten senaattorien kotiosavaltioihin.

Korvamerkinnät siis helpottivat puolueiden rajat ylittävää lainsäädäntöä. Republikaanit kuitenkin kielsivät korvamerkinnät vuonna 2011, pääasiassa hillitäkseen käsistä karannutta valtion varojen käyttöä.

Nyt kuitenkin kummastakin puolueesta löytyy kannatusta korvamerkkien palauttamiselle, sillä se helpottaisi puolueiden yhteistyötä. Lehmänkauppapolitiikkaan palaaminen voi olla Bidenin hallinnon paras vaihtoehto lakialoitteiden läpiviemiseen, varsinkin jos demokraatit eivät saa enemmistöä senaatissa.

Toinen vaihtoehto olisi muuttaa senaatin sääntöjä siten, ettei 60 äänen enemmistöä enää tarvita lainsäädäntöön.

Se ei ole yksinkertaista, sillä vanhan säännön suora muuttaminen vaatii 60 äänen enemmistöä. Republikaanit eivät tietenkään alakynteen jäädessään tähän suostu.

Vanhan säännön voi kuitenkin kiertää monimutkaisella prosessilla, jolla luodaan uusi ennakkotapaus säännön hyödyntämisestä.

Esimerkiksi presidentti Barack Obaman hallinto muovasi sääntöä siten, ettei se enää pätisi poliittisiin nimityksiin, kuten vaikkapa korkeimman oikeuden tuomarinimityksiin. Kun senaatin valtasuhteet vaihtuivat, republikaanit hyödynsivät samaa säännönmuutosta useissa tuomarinimityksissä.

Sääntöjen muuttaminen voi siis olla pidemmän päälle haitallista niitä muuttavalle puolueelle. Jos demokraatit onnistuvat kääntämään Georgian senaatinvaalit voitoksi, puolueen pitää valita strategiansa tarkkaan.

Juttua muokattu 10.23: Poistettu kohta, jonka mukaan Nancy Pelosi johtaisi senaattia, jos demokraatit saavat enemmistön.