Pieksämäellä on todettu kaksi koronavirustartuntaa. Pieksämäen kaupungin mukaan tämänpäiväisistä tartunnoista toinen on todettu henkilöllä, joka on ollut edeltävästi karanteenissa lähipiirissä todetun tartunnan vuoksi. Toinen tartunta on todettu Valona-asumispalveluyksikön hoitajalla.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Essotessa yksittäisiä pieksämäkeläisiä. Lisäksi Pieksämäellä on ilmennyt viimepäivinä yhden asuinkerrostalon asukkailla tartuntoja, joiden tartuntareittejä selvitetään parhaillaan.

Kerrostalossa ilmenneet tartunnat ovat epätyypillisiä, mutta ei täysin poikkeuksellisia, kertoo Pieksämäen kaupungin vt. johtava ylilääkäri Aino Rubini tiedotteessa.

– Ympäristöterveyden asiantuntijoita on pyydetty selvittämään, löytyykö esimerkiksi kerrostalon ilmanvaihdosta altistavia tekijöitä.

Rokotukset edistyvät Pieksämäellä

Koronarokotukset etenevät Pieksämäellä sitä mukaa kuin rokotteita saadaan.

Usean koronan ensilinjan yksikön työntekijöiden ensimmäiset rokotuskerrat saadaan tällä viikolla hoidettua loppuun.

Painopiste rokotuksissa alkaa siirtyä aikaisempaa voimakkaammin iäkkäiden asumispalveluiden työntekijöiden ja asukkaiden rokotuksiin.

Lue myös:

Pieksämäki höllentää koronarajoituksiaan – leviämisvaiheesta peruutetaan kiihtymisvaiheeseen

Pieksämäen Valonassa jälleen uusi koronatartunta asukkaalla – vanhusten koronarokotukset määrä aloittaa ensi viikolla

Tarttuuko korona rappukäytävässä? Pieksämäellä on useita koronatartuntoja asuinkerrostalossa