Kuusankoskella Kouvolassa on todettu koronatartuntojen rypäs Lauttarannan kotiutusyksikössä.
Sote-kuntayhtymä Kymsotella oli tänä aamuna tiedossa tartuntoja neljällä asukkaalla ja yhdellä työntekijällä. Tartuntoja on varmistunut tämän päivän aikana lisää. Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo, että tällä hetkellä tartuntoja on todettu noin kymmenellä asukkaalla ja kahdella työntekijällä.
Lue lisää: Kymsoten ikääntyneiden yksikössä todettu useita koronatartuntoja Kouvolassa – kaikki asiakkaat testataan
Tartuntojen selvitys on vielä kesken. Osaston kaikki asukkaat on testattu, mutta testitulosten valmistuminen vie aikaa noin vuorokauden.
– Periaatteessa koko henkilöstö ja kaikki asukkaat testataan. Joitakin henkilöstön jäseniä ole vielä testattu, koska he ovat olleet vapailla eikä heillä ole ollut mahdollisuutta päästä testiin, Marja-Liisa Mäntymaa kertoo.
Koko osasto on tällä hetkellä karanteenissa. Osastolla on kaikkiaan 39 potilaspaikkaa ja vajaa 30 työntekijää.
Sairastuneet ja altistuneet pidetään erillään toisistaan.
Kolme sairaalahoidossa
Lauttarannan kotiutusyksikön koronarypäs sai alkunsa viime viikonloppuna.
– Koko tilanne alkoi siitä, kun löytyi oireinen henkilö, jonka testitulos oli positiivinen, Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa kertoo.
Mäntymaan tiedossa on, että kolme tartunnan saanutta kotiutumisyksikön asukasta on siirretty sairaalahoitoon. Osa sairastuneista on puolestaan hyvin lieväoireisia tai oireettomia.
Johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan kyseessä on vakava tilanne.
– Tartuntoja on useampia ja kysymyksessä on henkilöt, joilla on riski vakaviin tartunnan muotoihin. He ovat perusterveydentilaltaan hyvin hauraita ihmisiä.
Kymenlaakson vanhustenhoidossa ei ole todettu tällä hetkellä muita koronatartuntoja.
Kuusankoskella sijaitseva Lauttarannan kotiutusyksikkö on paikka, jossa vanhukset majoittuvat yleensä muutamia viikkoja esimerkiksi sairaalahoidon jälkeen. Jakson aikana arvioidaan, millaista hoitoa potilas tarvitsee jatkossa ja asuuko hän kotonaan vai siirtyykö hän hoivakotiin.
Lue lisää: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Suomessa