Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin alueella on todettu yksi uusi koronatartunta.
Tartunta on todettu pääkaupunkiseudulta joulun aikaan käynnistyneestä koronavirusketjussa.
Sosteri kertoo, että näyte on otettu 3. päivä jo karanteenissa olleelta henkilöltä.
Sairaanhoitopiirin mukaan todettu tartunta ei aiheuta lisätoimien tarvetta alueella.
Uusia tartuntaketjuja ei ole sairaanhoitopiirin mukaan todettu.
Rokotuksia loppuviikosta myös palveluasumisen yksiköissä
Sairaanhoitopiiri kertoo saavansa keskussairaalansa koronapotilaita hoitavan henkilöstön rokotukset hoidetuksi tällä viikolla.
Loppuviikosta rokotuksia siirrytään tekemään myös palveluasumisen yksiköissä.
Lisärokotteita odotetaan Sosteriin ensi viikolla. Sen jälkeen tulevien rokotteiden saapumisajankohta on vielä avoin.