Kello on Suomessa yhdeksän aamulla, mutta Kiinassa eletään jo iltapäivätunteja, kun Zoom-yhteys Lahdesta Pekingiin aukeaa.
Aasian markkinoista vastaava projektijohtaja Arto Asikainen Visit Lahti -matkailuyhtiöstä toivottaa parikymmentä varhaiskasvattajaa tervetulleeksi virtuaalimatkalle. Tulkki Zwei Wang kääntää Asikaisen englannin kiinan kielelle.
Asikkalan Vääksyssä toimivaan englanninkieliseen päiväkotiin päästään tutustumaan ihan kohta. Ennen sitä katsotaan kuitenkin lyhyt esittely Päijät-Hämeestä koreine maisemakuvineen.
Kiinassa on kova kysyntä koulutusmatkailulle. Kilpailu on kovaa, ja Päijät-Häme haluaa osansa kakusta.
– Kiinnostus on vakaata ja se kasvaa koko ajan. Suomalaista koulutusta arvostetaan siellä, Arto Asikainen kertoo.
Yhteistyö alkoi lupaavasti keväällä ja esimerkiksi muutamia leirikouluryhmiä ennätti vierailla paikkakunnalla. Myös urheiluopistot Vierumäellä ja Pajulahdessa tulivat tutuksi kiinalaisvieraille.
Sitten iski korona. Nyt kokeillaan virtuaalimatkoja.
Perinteinen matkustaminen pitää pintansa?
Korona-aika on tuonut virtuaalimatkoille uutta potkua, mutta mikään uusi ilmiö ne eivät ole.
Aiemmin virtuaalisuutta on hyödynnetty lähinnä matkailumarkkinoinnissa, ja esimerkiksi liikuntarajoitteiset ovat virtuaalimatkailleet jo aika kauankin, toteaa Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtaja, professori Antti Honkanen.
Virtuaalimatkojen skaala on laaja ja mukaan mahtuu monenlaista. Keskeistä on Honkasen mukaan se, ettei matka tapahdu reaalimaailmassa vaan jollakin tavalla tietoverkkoa ja -tekniikkaa hyödyntäen.
– Virtaalimatkoja voidaan tehdä pelkän tietokoneen avulla, mukana voi olla myös virtuaalilaseja tai muuta oheista. Tietysti joku saattaa kokea elämyksiä vaikka Google Earthissa, mutta silloin ei ole kyse matkailutuotteesta.
Kovin merkittävää siivua matkailumarkkinoista ja -tuloista virtuaalimatkailu ei Honkasen mukaan edusta.
– Tilastoja ei ole tehty, mutta aika pientä toiminta ainakin toistaiseksi on ollut. Meillä on muutama yritys Suomessa, jotka ovat panostaneet tähän. Lisäksi esimerkiksi Finnair on järjestänyt virtuaalimatkoja.
Professori ei näe, että virtuaalimatkoista on perinteiselle matkailulle kilpailijaksi vielä pitkään aikaan.
– Tulevaisuus koronan jälkeen on tietysti vielä kysymysmerkki. Itse uskon, että virtuaalimatkustaminen ei korvaa sitä oikeaa matkustamista, mutta luo uudenlaisen tuotteen, josta osa kuluttajaista on varmasti kiinnostunut.
Virtuaalimatkoista oheistuote?
Virtuaalimatkalla oleville kiinalaisille välitetään tunnelmia aamun leikki- , laulu- ja askarteluhetkistä sisällä. Sen jälkeen lapset päästetään peuhaamaan ulos lumisiin maisemiin.
Päiväkodin johtaja Sanna-Maija Kivimäki selostaa tapahtumia samalla kun osallistuu itsekin toimintaan.
Lapsille puhutaan sekä englantia että suomea. Tarkoituksena on, että vieras kieli opitaan arjen toimien ja leikin lomassa.
Parin tunnin jälkeen virtuaalivierailu on ohi. Lyhyen yhteenvedon ja kysymysten jälkeen lähetys päiväkodilta päättyy. Seuraavana päivänä vaihdetaan kokemuksia ja esitellään suomalaista varhaiskasvatustoimintaa laajemmin.
Päijät-Hämeessä aiotaan palata vierailujen järjestämiseen paikan päälle, kunhan koronasta päästään. Arto Asikainen arvioi, että virtuaalivierailut voisivat silloin olla hyvä oheistuote.
– Fyysisille vierailulle kohteissa ne eivät pärjää, mutta täydentävät varmasti niitä, hän arvioi.
Asikainen uskoo, että Päijät-Hämeen valttina Kiinan markkinoilla on muun muassa hyvä sijainti ja monipuolinen tarjonta.
– Toki samantyyppisiä tuotteita on muillakin kuin meillä. Mutta yhdessähän tätä työtä tehdään koko suomalaisen matkailun puolesta, siitä hyötyvät kaikki.