Koronatartuntojen määrä Ruotsin Haaparannalla on yli kaksinkertaistunut joulun jälkeen. Viime viikolla kaupungissa todettiin 41 tautitapausta, edellisviikolla 19.

Haaparannan tartuntojen määrä ylittää siis kirkkaasti koko Länsi-Pohjan alueen viime viikon tartuntamäärän, joka oli 25. Valtaosa Länsi-Pohjan tautitapauksista on Torniosta.

Tartuntatautien ylilääkäri Anders Nystedt Norrbottenin aluehallinnosta sanoo SVT:n haastattelussa pitävänsä Haaparannan nopeasti pahentunutta tilannetta erittäin huolestuttavana. Rajakunnan tilanne oli pitkään rauhallisimpia koko läänissä.

Myös Jällivaarassa tartuntamäärissä on tapahtunut nopea nousu joulun jälkeen, tautitapauksia on todettu 16, kun edellisviikolla niitä oli neljä. Tartuntamäärät ovat olleet selvässä kasvussa myös Kalixissa ja Luulajassa.

Tornionjokivarressa Övertorneålla ei ole todettu kahteen viikkoon yhtään tartuntaa, Pajalassa niitä on löytynyt yhteensä kaksi.