Jyväskylän ainoan vuoropäiväkodin koronakaranteeni on laajentunut.
Mahdollinen korona-altistus vei viime viikolla Tapiolan päiväkodista karanteeniin 15 lasta ja työntekijää, ja eilen kaupunki määräsi karanteeniin 27 lasta ja henkilökunnan jäsentä mahdollisen altistuksen takia.
Jyväskylän terveydenhuolto ohjaa kaikki mahdollisesti altistuneet lapset koronatestiin. Jos henkilö pysyy karanteeniajan terveenä, karanteeni on kymmenen päivää viimeisestä mahdollisesta altistumisajankohdasta, jotka ovat tässä tapauksessa olleet 27.12. ja 29.12.2020.
Muut kuin karanteeniin määrätyt voivat kaupungin mukaan tulla Tapiolan päiväkotiin hoitoon normaalisti. Jyväskylän kaupungin voimassa olevien ohjeiden mukaisesti päiväkotiin saa tulla vain terveenä.
Koronaohjeiden mukaan lasten kanssa toimitaan pienryhmissä, ja myös ruokailut ja ulkoilut on porrastettu. Työntekijät käyttävät maskeja ja siivousta on tehostettu, ja myös huoltajien pitää käyttää maskia liikkuessaan päiväkodin sisä- ja ulkotiloissa.