Hoitohenkilöstön koronarokotukset ovat jatkuneet tänään maanantaina Kymenlaaksossa. Tämän ja ensi viikon aikana rokotteen saa noin tuhat henkilöä viikossa.
Tämän ja ensi viikon aikana rokotevuorossa ovat koronapotilaita hoitava henkilöstö sekä hoitokotien työntekijät.
Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo, että työntekijät ovat varanneet aikoja rokotuksiin ahkerasti. Vielä hän ei osaa arvioida, kuinka suuri osa työntekijöistä aikoo ottaa rokotteen.
– Tätä on vielä vaikea sanoa, mutta kuun loppupuolella tämä tiedetään, kun ensimmäinen rokotusaalto on käyty läpi, Mäntymaa sanoo.
Koronarokotukset alkoivat Kymenlaaksossa viime viikolla. Silloin Kymenlaakson keskussairaalassa Kotkassa ja Pohjois-Kymen sairaalassa Kouvolassa rokotettiin yhteensä noin 100 Kymsoten työntekijää.
– Tarkoitus on laajentaa rokotuksia iäkkäisiin tämän kuun loppupuolella. Valmisteluita on tehty hoiva- ja kotipalveluissa, Mäntymaa sanoo.
Rokotustahti riippuu rokotteen saatavuudesta.
Uudenvuoden jälkeen 23 uutta tartuntaa
Kymenlaaksossa on todettu tämän vuoden puolella yhteensä 23 uutta koronavirustartuntaa.
Kymsoten tilastojen mukaan eniten tartuntoja todettiin perjantaina uudenvuodenpäivänä, yhteensä kymmenen kappaletta.
Lauantaina tartuntoja varmistui kolme ja sunnuntaina neljä kappaletta. Tänään maanantaina on varmistunut kuusi uutta tartuntaa.
Sairaalahoidossa on tällä hetkellä seitsemän koronaviruspotilasta. Sairaalahoitoon joudutaan yleensä noin viikon kuluttua siitä, kun koronatartunta on todettu.
Lue lisää: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa