Kainuussa yleinen koronatilanne on pysynyt vuoden vaihtuessa rauhallisena, kerrotaan Kainuun sotesta.
Kajaanissa Samoojan kuntoutuskodissa todettiin uudenvuodenpäivänä kaksi koronatartuntaa. Sairastuneet ovat eristyksessä, ja kuntoutuskodin muut asukkaat karanteenissa. Yksikkö on vierailukiellossa 19. tammikuuta saakka.
Lisäksi yhdellä kainuulaisella matkailijalla on todettu koronatartunta Helsinki-Vantaan lentokentällä. Hän on Kainuuseen palattuaan eristyksessä.
Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari korostaa ohjeiden noudattamista ulkomailta palattaessa.
– Testit 72 tuntia ennen maahan saapumista, rajalla sekä 72 tunnin jälkeen sekä viimeistä testitulosta odottaessa omaehtoisessa karanteenissa pysyminen on vähimmäissuositus. Ellei näitä tehdä, suositus on kymmenen vuorokauden omaehtoinen karanteeni.
Koukkari sanoo, että erityisesti Venäjällä tilanne on niin vakava, että varotoimet ovat todella tarpeen. Valtioneuvoston suosituksen mukaan tarpeetonta matkustamista ulkomaille tulee välttää.
Samoojan kuntoutuskoti on Kainuun soten mielenterveys- ja päihdekuntoutujien ympärivuorokautinen asumispalveluyksikkö, jossa on tällä hetkellä 15 asukasta ja noin 10 työntekijää. Karanteenin aikana asukkailla ei ole kotilomia, eivätkä he voi liikkua yksikön ulkopuolella. Kaikkien asukkaiden omaiset on tavoitettu. Henkilökunta on ottanut varotoimet käyttöön ja jatkanut työskentelyä normaalisti.
Kainuun sote muistuttaa, että arkeen paluussa on kuitenkin syytä varovaisuuteen. Kainuun sotesta kerrotaan, että esimerkiksi Oulussa tartunnat ovat viikon aikana nelinkertaistuneet pienemmistä testimääristä ja voimakkaista rajoitustoimista huolimatta. Erityisesti jäljittämättömien tapausten osuus on noussut nopeasti.
Töihin, kouluun ja harrastuksiin paluuseen liittyykin nyt kohonnut tartuntariski, sillä loma-ajan altistumiset voivat johtaa epidemian nopeaan kasvuun, jos toimintaohjeista aletaan nyt joustaa.
Erityisesti alueiden välillä liikkuvien, suuremmissa joukoissa aikaa viettäneiden tai ulkomailta palaavien tulee lievissäkin oireissa hakeutua koronatestiin.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.
Lisätty 4.1.2021 klo 9.47 pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin kommentti ulkomailta palaavien ohjeistuksesta.