Yhdysvaltain senaatti on äänestänyt nurin Donald Trumpin yrityksen käyttää presidentin veto-oikeuttaan. Väistyvä presidentti Trump yritti estää noin 740 miljardin dollarin arvoista puolustusmäärärahojen lakipakettia menemästä läpi, vaikka republikaanienemmistöinen senaatti oli sen jo kertaalleen hyväksynyt.
Senaatti äänesti veto-oikeuden käyttöä vastaan äänin 81-13. Senaatti hyväksyi lakipaketin aikaisemmin joulukuussa äänin 84-13. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun senaatti estää Trumpin veto-oikeuden käytön.
Lakipaketti muun muassa nostaa amerikkalaissotilaille maksettavia palkkioita. Se myös säätää korvauksista, jotka maksetaan Vietnamin sodan veteraaneille, jotka altistuivat Yhdysvaltain armeijan sodassa käyttämälle Agent Orange -kasvimyrkylle.
Lakipaketti myös hankaloittaa Trumpin aiempaa päätöstä vetää amerikkalaissotilaita Saksasta ja Afganistanista.
Demokraattienemmistöinen edustajainhuone äänesti alkuviikosta Trumpin vetoa vastaan kahden kolmasosan määräenemmistöllä. Myös senaatin äänestyksessä vaadittiin määräenemmistö veto-oikeuden kumoamiseksi.
Trump torjui lakipaketin puolustusmäärärahoista viime viikolla, koska ehdotuksessa ei ollut Trumpin kaipaamia rajoituksia sosiaalisen median yhtiöille. Trump perustelee yhtiöiden olleen puolueellisia häntä vastaan presidentinvaaleissa.
Trump vastusti myös kohtaa, jossa ehdotettiin mahdollisuutta muuttaa niiden sotilastukikohtien nimiä, jotka kunnioittavat vuosien 1861–65 sisällissodassa orjuutta puolustaneiden Etelävaltioiden johtajia.
Lisäksi Trump on väittänyt ilman minkäänlaista todisteaineistoa, että lakipaketin suurin hyötyjä on Kiina.
Aiheesta lisää:
Edustajainhuone torppasi Trumpin yrityksen käyttää veto-oikeuttaan – Trump halusi estää puolustusmäärärahojen lakipakettia menemästi läpi