Lappiin joulun ja vuodenvaihteen juhlintaan saapuneen turistipaljouden pelätään aiheuttavan uusia tunturikeskuksista leviäviä koronatartuntaketjuja. Kotimaan matkailijoita on tunturikeskuksissa tuhansia ja meno esimerkiksi Levin yökerhoissa on paikoin yltynyt ainakin someväen kulmakarvoja nostattavaksi.

Kittilän johtava lääkäri Heidi Tanninen ei ole nähnyt Leviltä leviäviä videoita, mutta myöntää että väen paljous nostaa tartuntariskiä.

– Väkeä on Levillä paljon, ja se lisää todennäköisyyttä, että tartuntoja ilmaantuu lähiviikkoina, Tanninen sanoo.

Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broaksen mielestä videoilla nähty meno on omiaan levittämään koronatartuntoja, jos viruksen kantajia on joukossa.

Hän muistuttaa, että iltaravintolatoiminnasta lähtevistä tartuntaketjuista on Lapissa kokemusta. Marraskuun lopun Levin maailmancup-viikonlopun juhlinnasta seurasi laajalle levinnyt koronaketju, jossa on löydetty yli parikymmentä tartuntaa.

– Kuulutan asiakkaiden ja yritysten vastuullisuutta. Vaikka itse ei ehkä kuulukaan riskiryhmään, vääjäämättä virus tarttuu myös riskiryhmäläisiin ja sillä voi olla kohtalokkaita seurauksia.

Lapin koronatilanne on perusvaiheessa ja Länsi-Pohjan alueella kiihtymisvaiheessa. Tällä viikolla uusia tartuntoja on todettu koko maakunnassa yhteensä 25, joista yksi on ulkopaikkakuntalaisella Kittilässä.

Bilekuvat suututtivat somekansaa

Sosiaalisessa mediassa välipäivien biletys on herättänyt huomiota. Videoita esimerkiksi ravintola Tuikun ja Bar Ihkun sisätiloista on jaettu saatteilla, joissa perätään juhlijoiden vastuuta.

Karaokeillat ravintolassa suututtavat osaa kansalaisista, sillä yleisötilaisuuksia ja urheilutapahtumia on samaan aikaan rajoitettu voimakkaasti. Aluehallintovirastojen korona-ohjeiden (AVI) mukaan ravintolan toimintaan kuuluva karaoke-ilta ei ole yleisötilaisuus, joten niitä eivät koske samat kokoontumisrajoitukset.

Ravintola Tuikun yrittäjän Jarkko Kuusiston mukaan asiakkaat ovat toimineet esimerkillisesti. Asiakasmäärissä noudatetaan viranomaisten määräyksiä ja henkilökunta muistuttaa asiakkaita tarvittaessa koronaohjeiden noudattamisesta.

– Hyvin vähän on jouduttu puuttumaan asiakkaiden käytökseen, Kuusisto sanoo.

Emme tavoittaneet Bar Ihkun edustajia kommentoimaan asiaa.

Tänään uudenvuodenaattona Levin markkinointiyhtiö Visit Levi muistutti Lapin-lomalaisia koronaturvallisuudesta Twitterissä.

Infektioylilääkäri Markku Broas vetoaa siihen, että ravintolayritykset toimisivat vastuullisesti koronatilanteessa ja velvoittaisivat asiakkaat noudattamaan turvallisuusohjeita. Broaksen mukaan tilanne on herkkä ja vaatii vastuuta kaikilta tahoilta.

– Se on harmillista, kun on käyty keskustelua ja ravintola-alan kanssa meillä on ollut hyvää yhteistyötä turvallisuusohjeista. Olemme keskustelleet siitä, ettei vain asiakkaita laiteta vastuuseen, vaan myös yritykset ottavat velvoitteita.

Koronatoimissa vastuuta annetaan ravintoloille

Johtavan lääkärin Heidi Tannisen mukaan ravintoloiden toiminta Levillä on ollut määräysten mukaista. Hän muistuttaa, että voimakkaista rajoituksista on myös haittoja.

– Sairaanhoitopiirin koronatilanne on rauhallinen, tartuntojen ilmaantumisen osalta ollaan perusvaiheessa, eikä AVI voi sen vuoksi enempää rajoittaa.

Lapin sairaanhoitopiirissä noudatetaan kiihtymisvaiheen koronamääräyksiä. Se tarkoittaa, että esimerkiksi yökerhot voivat olla avoinna kello 23 saakka ja asiakaspaikoista käytössä on puolet.

Lapin aluehallintovirasto teki Leville tarkastuskäynnin yhdessä poliisin kanssa joulun alla. Ylitarkastaja Tarja Strömdahlin mukaan tarkastuksissa ei havaittu puutteita tai laiminlyöntejä.

AVI lähtee hänen mukaansa siitä, että ravintoloitsijat vastaavat itse toiminnastaan omavalvonnan keinoin.

Herättikö juttu ajatuksia? Voit keskustella aiheesta perjantaihin kello 23 saakka.

Lue myös: Ilotulitukset peruttu, baarit kiinni – monin paikoin Euroopassa vuosi vaihtuu kovien rajoitusten alla, Suomessa löysimpiin kuuluvat ohjeet