Imatran uimahallin kohtalo on jäänyt täysin koronan jalkoihin.
Imatran nykyinen uimahalli on pian tiensä päässä. Myös vieressä oleva urheilutalo kaipaisi peruskorjausta. Kuntoselvitysten mukaan rakennukset tarvitsevat vähintään kalliin remontin.
Koronavirusepidemian puhjettua uimahallin tulevaisuudensuunnitelmien tekeminen pysähtyi.
Asiaa tuskin käsitellään pian
Imatran kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helmisen mukaan uimahallin kohtalo tuskin nousee käsittelyyn lähiaikoina.
– Uimahallin tekninen käyttöikä on tiensä päässä, jossain vaiheessa asia tulee toki eteen.
Helmisen mukaan Imatran kaupunki keskittyy nyt täysillä puisen urheilutalon suunnittelluun Ukonniemeen, jäähallin yhteyteen.
Pahin tilanne Helmisen mukaan olisi, jos uimahalli jouduttaisiiin jostain syystä ottamaan pois käytöstä ja suunnitelmia uudesta hallista ei olisi vielä olemassa.
– Silloin jouduttaisiin pahimmassa tapauksessa olemaan vuosia ilman uimahallia.
Uimahalli ja muut sisäliikuntatilat ovat Imatralla suljettuna koronavirusepidemian takia loppiaiseen saakka.