Pirkanmaalla kerrottiin torstaina seitsemästä uudesta koronatartunnasta. Määrä on selvästi vähemmän kuin edellisinä päivinä.

Fimlab tutki keskiviikkona 997 näytettä, eli selvästi vähemmän kuin ennen joulua.

– Tällä viikolla on todettu useita joulun perhetapaamisissa saatuja tartuntoja. Niihin on odotettavissa jatkotartuntoja, TAYS kertoo Twitterissä.

TAYS kehottaa ottamaan uudenvuoden vastaan pienissä porukoissa turvallisesti.

Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 1 854.

Pirkanmaan pandemiaryhmä kertoi tiistaina, että suositukset ovat voimassa 10. tammikuuta asti. Nyt esimerkiksi sisäliikuntaharrastukset ovat tauolla, monet paikat suljettuina ja yli kymmenen hengen tilaisuuksia ei voi järjestää.

Aluehallintoviraston määräämä kymmenen hengen kokoontumisrajoitus on voimassa 17. tammikuuta asti.

Pandeamiaohjausryhmä päätti, ettei se vielä ala purkaa rajoituksia. Suosituksia käsitellään seuraavan kerran koronanyrkin ensi tiistain kokouksessa.

Viime viikolla eniten tartuntoja todettiin 20–29-vuotiailla. Pirkanmaalta ei toistaiseksi ole löytynyt uusia koronaviruksen muunnoksia.

TAYSin erityisvastuualueella on sairaalahoidossa koronaviruksen takia 42 potilasta, joista yksi on THL:n tuoreimman tilaston mukaan tehohoidossa.

Koronan takia kuolleita on 38.