Kiina on hyväksynyt ensimmäisen kiinalaisvalmisteisen koronavirusrokotteen käyttöön. Viranomaiset antoivat ehdollisen myyntiluvan valtio-omisteisen Sinopharm-yhtiön valmistamalle koronavirusrokotteelle.

Samalla Kiina valmistautuu laajaan rokotetuotantoon.

Sinopharm ilmoitti eilen, että rokotteen tehokkuus tartunnan estämiseksi on 79,3 prosenttia.

Kiinan lääketuotantohallinnon varakomissaari Chen Shifei sanoi lehdistötilaisuudessa, että viranomaiset päättivät antaa myyntiluvan rokotteelle eilen illalla. Rokotetta valmistaa Sinopharmin tytäryhtiö Pekingin biologisten tuotteiden instituutti.

Sinopharmin rokote perustuu inaktivoituun virukseen. Rokotteen valmistus on hitaampaa kuin mRNA-rokotteiden, mutta se ei tarvitse jääkylmiä säilytysolosuhteita toisin kuin esimerkiksi Pfizerin rokote.

Kiina haluaa näyttäytyä kansainvälisen rokoteyhteistyön airuena ja sanoo takaavansa rokotteiden saannin kehittyville maille "reiluun ja edulliseen hintaan". Kiina on jo tarjonnut rokotteitaan ja lainoja rokotteiden hankkimiseksi maailmalle.

– Uskomme, että Kiinan Covid19-rokotetuotanto pystyy vastaamaan laajamittaisen rokotekampanjan tarpeisiin, Kiinan teollisuusministeriön viranomainen Mao Junfeng sanoi.

Hänen mukaansa 18 yritystä rakentaa tuotantokapasiteettia ja valtio tukee tuotantoketjun rakentamista.

Sinopharmin rokote käytössä jo kahdessa maassa

Sinopharmin rokote on jo käytössä Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa ja Bahrainissa, joissa rokotetta testattiin.

Muun muassa Turkki ja Indonesia ovat puolestaan jo tilanneet kymmeniä miljoonia Sinovac-yhtiön Coronavac-rokotteita, joita maissa on testattu. Coronavac on yhä kolmannen vaiheen testeissä, eikä sillä ole vielä myyntilupaa Kiinassa.

Kiinalaisrokotteita on testattu useissa eri maissa Kiinan ulkopuolella, koska Kiinassa ei ole ollut riittävästi koronavirustartuntoja testien tekemiseen.

Kiinassa kehitetään neljäätoista eri rokotetta koronavirusta vastaan. Niistä viisi on kolmannen vaiheen testeissä.

Kiina hyväksyi rokotteiden hätäkäytön jo kesäkuussa. Niitä on annettu ryhmille, joiden katsotaan altistuvan virukselle. Tällaisia ovat esimerkiksi terveydenhuollon ja tullin työntekijät.

Seuraavaksi Kiina pyrkii rokottamaan ryhmät, joille tartunta voi koitua kohtalokkaaksi, eli vanhukset ja sairaat. Koko kansan rokoteohjelmaa ei ole kuitenkaan tiedossa.

– Jos rokote osoittautuu tehokkaaksi, haluamme rohkaista kansalaisia ottamaan rokotteen vapaaehtoisesti, sanoi Kansallisen terveyskomission varaministeri Zeng Yixin.

Lue myös:

Päivittyvä koronavirusseuranta

Kiinassa koronavirustilanteesta raportoinut toimittaja sai neljän vuoden vankeustuomion – Arvosteli hallintoa ja kertoi wuhanilaisten kärsimyksistä

Wuhanilaiset eivät usko, että koronavirus on peräisin Kiinasta: "Naurettavaa roskaa, me uhrasimme paljon"

Kiinalaisfarmari Fanin palmunäädät tapettiin koronan takia – nyt hänellä on viesti Pekingiin: "Näitä lakeja tekevät ihmiset, jotka eivät syö villieläimiä"

Kiina pääsi eroon koronapiinasta ilman laajaa rokottamista – tässä neljä syytä, miten se on mahdollista

Monet hongkongilaiset eivät uskaltaudu koronaviruksen joukkotesteihin

Kasvomaskit käsivarsilla – tältä näyttää Pekingin uusi normaali pandemian jälkeen

Kilpajuoksu koronarokotteesta: Miljardeja rokoteannoksia on jo myyty, mutta kuka ne saa ja milloin?