Koronavirusrokotukset ovat alkaneet Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Rokotukset aloitettiin koronapotilaita hoitavien yksiköiden henkilökunnasta. Yksi heistä on sisätautien ja keuhkosairauksien osaston sairaanhoitaja Carita Kangas. Hänelle rokotteen ottaminen oli selvä asia.
– Koronapositiivisten potilaiden oireiden vakavuus todella pysäytti, kun heitä tuli meille potilaaksi. Eli ei tarvinnut miettiä, ottaako rokotteen vai ei!
Soiten saamasta vajaan 1 200 rokotteen erästä riittää piikki liki 600 työntekijälle, koska he saavat muutaman viikon kuluttua tehosterokotteen. Alun perin maakuntaan odotettiin vajaata tuhatta annosta, mutta THL muutti keskiviikkona ohjeistustaan. Nyt rokotepullosta voikin ottaa kuusi annosta viiden sijaan.
Koronapotilaita sairaalassa ja terveyskeskuksissa hoitavien hoitajien ja lääkäreiden lisäksi lähiaikoina rokotetaan ambulanssien henkilöstö ja koronanäytteitä ottavat ja analysoivat henkilöt. Kokkolan lisäksi rokotteita menee Kalajoelle, Veteliin ja Kannukseen.
Tammikuussa Keski-Pohjanmaalle on odotettavissa lisää pieniä, muutaman sadan rokotteen eriä. Terveydenhuoltohenkilökunnan jälkeen rokotuksen saavat hoivakotien ympärivuorokautisen hoidon henkilökunta ja asukkaat. Infektioylilääkäri Marko Rahkonen arvioi, että kaikki halukkaat keskipohjalaiset on rokotettu syksyyn mennessä.
Carita Kangas on huojentunut.
– Itse rokottaminen ei tuntunut yhtään miltään, jopa ehkä vähemmältä kuin influenssarokotteen ottaminen. Muuten fiilikset ovat tosi hyvät ja helpottuneet. Tästä se alkaa, rokotteita aletaan saada!