Jyväskylässä korona on tarttunut viime aikoina eniten perheen- ja suvun kokoontumisissa, kertoo Jyväskylän kaupungin ylilääkäri Johanna Tuukkanen.

Enin osa Jyväskylässä koronaan sairastuneista on nyt 25-50-vuotiaita.

Koronatesteissä ei ole käyty joulun mittaan yhtä vilkkaasti kuin tavallisesti ja laskusuunnassa olevat tartuntamäärät saattavat selittyä tällä, sanoo Tuukkanen.

Jyväskylässä todettiin tiistaina 15 uutta tartuntaa ja keskiviikkona iltapäivään mennessä neljä uutta tapausta.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan alueilla pitäisi ryhtyä koronan suhteen ennakoivasti entistä tiukempiin toimiin ja varautua tilanteen pahenemiseen.

Jyväskylässä leviämisvaihe ollut jo hyvin lähellä

Tuukkanen toteaa, että Jyväskylässä ei ole juurikaan kiristämisen varaa koronarajoituksissa, sillä leviämisvaiheen rajoitukset ovat jo varsin laajasti käytössä.

Jyväskylä on toistaiseksi epidemian kiihtymisvaiheessa, mutta kaupunki on ollut jo lähellä leviämisvaihetta.

Sosiaali- ja terveysministeriö päivitti eilen alueille koronaan liittyviä toimintaohjeita. Ministeriön mukaan esimerkiksi leviämisvaiheen kynnyksellä olevien alueiden pitää ottaa kaikki tarpeelliset toimet käyttöön, jotta siirtyminen leviämisvaiheeseen voitaisiin välttää.

Tuukkasen mukaan Jyväskylässä esimerkiksi alakoulujen etäopetukseen siirtoon pitää olla epidemiologiset perusteet. Tällä hetkellä Jyväskylässä korona ei leviä nuoremmissa ikäluokissa.

Jäljitettävyys on tärkeämpi kritteeri kuin pelkät tartuntamäärät

Jyväskylä arvioi koronatilanteen kehittymistä sekä voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia joka viikko. Seuraavan kerran Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä linjaa koronatilannetta maanantaina 4. tammikuuta.

– Aika lailla viime viikon tahtia Jyväskylässä nyt mennään. Olennaista muutosta suuntaan eikä toiseen ole tullut. On liian aikaista sanoa, että oltaisiin voiton puolella tässä epidemian vaiheessa. Ei ainakaan lähdetä höllentämään rajoituksia, jos ei ole sille selviä perusteita, kuvailee Tuukkanen.

Yksin tartuntamäärät eivät tee Tuukkasen mukaan koronatilanteesta huolestuttavaa, vaan tartuntojen jäjitettävyys on tärkeämpi kriteeri.

– Jos jäjitettävyys heikkenee, niin silloin ollaan taas huolestuttavassa tilanteessa, kuten jo kertaalleen kun jäljitysprosentti Jyväskylässä putosi alle 60 prosenttiin. Toinen huolta aiheuttava tekijä on, jos ikäihmisiä alkaa taas sairastua enemmän.