Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin jäsenkunnille tulee miljoonien lisälasku koronavuodesta.
– Koronavalmiuden nostaminen rasitti sairaanhoitopiiriä. Lisäkuluja toivat muun muassa tehohoitokapasiteetin lisääminen sekä varasairaaloiden suunnittelu ja rakentaminen, sanoo HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen.
Valtio ei ole korvannut kaikkia koronaviruksen aiheuttamia kuluja suoraan sairaanhoitopiireille, joten esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriltä HUSilta on jäänyt saamatta 40 miljoonaa euroa. Summa jää HUSin jäsenkuntien maksettavaksi palvelujen käytön mukaisessa suhteessa.
Esimerkiksi Helsingille koituva lisälasku on noin 16 miljoonaa euroa.
Tuomisen mukaan valtio on luvannut korvata sairaanhoitopiireille kaikki viruksesta aiheutuneet kulut täysimääräisesti, mutta näin ei ole käynyt. Tuomisen mielestä aluepoliitiikka on mennyt terveyspolitiikan edelle.
– Jakoperusteiden tulisi olla oikeudenmukaiset, niiden tulee huomioida todelliset kulut. Kriteereiden tulee olla sen kaltaiset, että kustannukset korvataan kattavasti.
HUSin taloutta rasittaa tänä vuonna myös potilastietojärjestelmä Apotin käyttöönotto ja siitä aiheutuvat kulut.
Valtio jakaa tukia kahta kautta: suoraan kunnille ja sairaanhoitopiireille
Hallitus on myöntänyt sairaanhoitopiireille korona-avustuksia tänä vuonna marraskuussa 195 miljoonaa euroa ja joulukuussa 45 miljoonaa euroa. Ensi keväälle jaettavaa jää noin 150 miljoonaa euroa.
Avustuksista 80 prosenttia maksetaan sairaanhoitopiirien asukasmäärän perusteella ja loppu viidennes jaetaan kolmeen osaan, jossa kriteereinä ovat sairaanhoitopiirin vuodeosastolla olleiden koronapotilaiden määrä, tehohoidossa olleiden koronapotilaiden määrä sekä alueella tehtyjen koronatestauksien määrä sekä näistä kaikista kolmesta aiheutuneet kulut.
– Jako tehdään ensi vuonna samoilla periaatteilla kuin tänäkin vuonna, sanoo yksikön päällikkö, hallitusneuvos Minna-Maria Jokinen valtiovarainministeriön Kunta- ja aluehallinto-osastolta.
Jokinen painottaa, että valtio on tukenut koronakustannuksia suoraan sairaanhoitopiireille, mutta suurempi koronatuki on maksettu suoraan kunnille kuntatukina.
Tänä vuonna koronan aiheuttamiin lisäkustannuksiin on myönnetty kunnille yhteensä 2,6 miljardia euroa. Valtio tukee kuntia kaikkiaan noin 5,1 miljardilla eurolla vuosina 2020–2021.
Jokisen mukaan olennaista on muistaa, että kunnat omistavat sairaanhoitopiirit ja vastaavat viime sijassa niiden kustannuksista.
– Jokaisesta koronapotilasta lähtee lasku potilaan kotikuntaan. Yhdenkään koronapotilaan kustannukset eivät siis jää sairaanhoitopiirin maksettavaksi, vaan kustannuksista vastaa potilaan kotikunta, Jokinen sanoo.
Jokisen mukaan asiasta on kysytty kunnilta ja asukasmäärään pohjautuva järjestelmä on koettu selkeimmäksi ja reiluimmaksi.
– Ei tästä ole tullut kovin paljon kritiikkiä. Jokainen sairaanhoitopiiri on kuitenkin joutunut varautumaan koronatoimiin, ikään kuin luomaan sen järjestelmän, niin on ollut perusteltua tukea kaikkia sairaanhoitopiirejä ja kuntia, hän toteaa.
Kello 22:25 Valtiovarainministeriö tarkensi kunnille 2020 maksettuja koronatukia. Muutettu summa yli 1,5 miljardia summaksi 2,6 miljardia euroa.
Lue myös:
Oppositio moitti Keskuskauppakamarin kuntavaalitentissä hallitusta tehottomista kuntatuista, "Vaalimiljardi", sanoo perussuomalaisten Jussi Halla-aho
Korona-aika laittoi yrittäjät keksimään uutta, ravintoloitsija hommasi pihalleen kylmäkontin kotisohvan pikkujoulueväille
Matti Vanhanen: Leikkausten ja sopeuttamisen aika on aikaisintaan vasta vuonna 2022, nyt elvytetään
Ennätyksellisen harva kunta nostaa kuntaveroaan ensi vuodelle: muutama jopa laskee – Katso tästä oman kuntasi ratkaisu
Yrityksille tulossa pian jakoon jättipotti suoraa koronatukea jota jaetaan aiempaa hövelimmin
Työryhmä: Suomen pantava EU:n koronatuet kestävään kasvuun – Synteettisiä polttoaineita, energiaremontteja ja teollisuuden päästöleikkauksia
Ravintola-ala tyrmistyi hallituksen rajoituksista – "valtava huoli yrityksistä ja työntekijöistä"
Suomen historian rajuin velkaryyppy – näin 10 koronamiljardia on käytetty
Koronatuet kantoivat syksyyn, mutta silta kriisin yli on päättymässä tylysti – Palvelutyönantajat: lomautuksia ja irtisanomisia tulee
Lintilä Ylelle: Yritysten kustannustuen jatkoa harkitaan – Yrityksille varatusta 300 miljoonasta 200 miljoonaa jakamatta ja aika loppuu maanantaina
Yritykset tekivät koronatuilla digi- ja tuotekehitysloikan – Business Finlandin ja ELY-keskusten koronatukia haki 61 000 yritystä