Tunturiralli eli Arctic Lapland Rally ajetaan ilman yleisöä. Rallista poistetaan kolme erikoiskoetta, joissa on perinteisesti ollut katsojia.

Syynä on Lapin aluehallintoviraston määräys, joka kieltää yli 50 ihmisen kokoontumiset ja yleisötapahtumat.

Yleensä ralliin on myyty tuhansia lippuja, joten järjestäjille koituu arviolta kymmenien tuhansien eurojen menetykset.

– Kyllä tämä harmittaa, mutta pakko on uskoa määräyksiä, rallin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Heikki Poranen sanoo.

Ralli on startannut perinteisesti Rovaniemen keskustasta, mutta nyt startti ja maali siirretään Mäntyvaaraan, ulkopuolisilta suljettavalle huoltoalueelle.

– Sinne tulee oma kupla. Autokunnat ovat omissa varikkoteltoissaan. Rallin alettua autoista ei avata ikkunoita, vaan aikatarkastusasemilla ajat näytetään ikkunan läpi, Poranen selvittää.

Koronatestit on tehtävä ennen kisaa ainakin ulkomailta tuleville osallistujille.

Porasen mukaan SM-rallin avauskilpailuun on ilmoittautunut tähän mennessä 50 kilpailijaa. Ilmoittautuminen päättyy maanantaina 4. tammikuuta. Viime vuonna rallissa oli mukana 140 kisaajaa.

56. Tunturiralli ajetaan Rovaniemellä ja Kemijärvellä 15. ja 16. tammikuuta.

Rallin ajamisesta ilman yleisöä kertoi ensimmäisenä Lapin Kansa.