Etelä-Karjalan ensimmäiset koronarokotukset annettiin eilen tiistaina. Rokotuksia jatketaan tänään keskiviikkona.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote sai alkuun sadan kappaleen rokote-erän. Ensimmäisinä rokotetteen saivat teho-osastolla työskentelevät hoitajat ja lääkärit.

Ensivaiheessa rokotetaan myös vuodeosastolla koronapotilaita hoitavia työntekijöitä.

Moni halukas ottamaan rokotteen

Enemmistö keskussiraalan hoitohenkilökunnasta suhtautuu rokottamiseen myönteisesti.

– Heistä, joille rokotetta on ensi vaiheessa tarjottu, yli 90 prosenttia on ollut sen halukas ottamaan. Tässä on nähty, kuinka vakava sairaus koronavirus voi pahimmillaan olla. Käytännössä kaikki potilaita hoitaneet ottavat innokkaasti rokotteen, kertoo Etelä-Karjalan keskussairaalan teho-osaston ylilääkäri Antti Mäkelä.

Eksoten teho- ja leikkausosaston anestesialääkäri Johanna Kujala oli mielissään rokotusten alkamisesta. Hän sai koronarokotteen ensimmäisena Etelä-Karjalassa.

– Tästä päästään hienosti eteenpäin ja saadaan tämä korona-asia rauhoittumaan, kertoo Kujala.

Kujalan mukaan toistaiseksi mikään ei muutu hänen työssään.

– Suojaukset tapahtuvat niin kuin ennenkin. Meillä ei ole mitään tietoa siitä, miten vähentäisimme suojauksia, mutta kyllä tämä turvallisuudentunnetta tuo selkeästi.

Terveydenhuollon henkilöstön jälkeen rokotteen saavat seuraavaksi ikääntyneet ja he, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia perussairauksia.